Luonnon ekosysteemien hyvinvointi muodostaa pohjan yhteiskunnalliselle vakaudelle. Monimuotoisuuden jatkuva väheneminen kuitenkin rapauttaa vakauden edellytyksiä kuten toimivaa ruuantuotantoa, muutoskestävyyttä ja huoltovarmuutta. Pikemmin kuin luontokadosta kysymys on yleensä luonnon köyhtymisestä, joka köyhdyttää ennen pitkää myös ihmistä.
Monimuotoisuuden määrä on keskeinen luonnon ominaisuus, joka kertoo yhtä aikaa elämän olemuksesta ja ympäristömme kulloisestakin tilasta. Kuvastamalla yhtä aikaa sekä tietyn alueen elollisen luonnon sisäistä vaihtelua että erilaisuutta suhteessa muiden alueiden luontoon, monimuotoisuus kertoo elämän sopeutumisesta vaihteleviin olosuhteisiin. Ihmisen tulisi pyrkiä sovittamaan oma toimintansa tähän oikealla tavalla.
Viime aikoina Suomessa on käyty keskustelua siitä, mitä luonnon monimuotoisuuden väheneminen oikeastaan on, ja millaiset käsitteet auttaisivat sitä ymmärtämään. Maamme luonnon tilasta kertovat raportit perustuvat kansainvälisesti arvioiden poikkeuksellisen laajaan tutkimustietoon, ja osoittavat esimerkiksi eliölajien ja luontotyyppien uhanalaisuuden lisääntyneen ja elinympäristöjen monimuotoisuudelle tärkeiden rakennepiirteiden vähentyneen viime vuosikymmenten aikana (Hyvärinen ym. 2019, Kontula & Raunio 2018, Kotiaho ym. 2023).
Julkisessa keskustelussa esitetään erilaisia tähän liittyviä näkemyksiä, kuten keskustelussa toki kuuluukin. Kotipihan lintulaudalla vierailevat hömötiaiset, hakkuuaukiolle kasvaneessa pöheikössä pörisevät hyönteiset tai lentokoneen ikkunasta avautuva metsäinen maisema kertovat ihmisille luonnon läsnäolosta, eivät luontokadosta. Monen mieleen nousee kysymys: mihin luonto muka on kadonnut? Tämä haastaa myös tutkijat pohtimaan, olemmeko sittenkään osanneet sanoittaa tilanteen luonnetta ja vakavuutta riittävän selkeästi.
Hidas muutos ei pistä silmään
Kun monimuotoisuus vähenee, luonto ei yleensä katoakaan minnekään. Se ei myöskään aina muutu hetkessä toisenlaiseksi tai kaikkialla samalla tavalla. Tämä johtuu muun muassa siitä, että intensiivisen maankäytön, eliölajien kestämättömän hyödyntämisen, ilmastonmuutoksen, ympäristön kemikalisoitumisen ja ihmisen mukana uusille alueille leviävien vieraslajien kaltaiset ilmiöt vaikuttavat eri tavoin erilaisiin eliöihin ja niiden välisiin vuorovaikutuksiin sekä laajempiin ekosysteemeihin. Ihmisen aiheuttama luonnon monimuotoisuuden väheneminen maapallolla on kuitenkin hyvin dokumentoitu ja kiistattomasti osoitettu tosiasia, josta vallitsee tiedeyhteisössä vahva yksimielisyys (UNEP 1995, IBPES 2019).
Joistakin lajeista tulee uhanalaisia eli niiden häviämisriski kasvaa tai ne voivat hävitä kokonaan, ja jotkut niistä myös korvautuvat toisilla. Ihmistoiminnasta johtuvan ilmaston lämpenemisen myötä monet eliölajit levittäytyvät tulevaisuudessa Suomeen tai laajentavat levinneisyysalueensa rajoja maamme sisällä (esim. Piri & Hantula 2023). Lajeista erityisen helposti levittäytyvät niin sanotut generalistilajit, joiden elinympäristövaatimukset eivät ole kovin tiukkoja. Ne ovat usein runsaslukuisia, pystyvät liikkumaan tehokkaasti paikasta toiseen ja tulevat toimeen monenlaisissa ympäristöissä. Näin ne myös sietävät hyvin olosuhteissa tapahtuvia muutoksia.
Ihminen myös suosii tietynlaista luontoa. Mitä voimaperäisemmin hyödynnämme ekosysteemejä, sitä vähemmän luonnon erilaisten eliöiden ja niiden välisten vuorovaikutusten moninaisuutta halutaan säilyttää. Monimuotoisuus vähenee usein siten, ettei muutos välttämättä pistä silmään. Monet tämän kehityksen taustalla olevista ihmistoiminnan tavoista ovat myös muodostuneet niin luonnollisiksi osiksi elämäämme, ettemme edes kiinnitä niihin enää huomiota.
Luonto ei katoa vaan köyhtyy
Yksi monimuotoisuuden vähenemistä kuvaava ilmaus on luonnon homogenisaatio eli samankaltaistuminen, jonka myötä eri alueiden eliölajistot ja niiden muodostamat kokonaisuudet alkavat vähitellen muistuttaa yhä enemmän toisiaan (Hanski 2016). Kun luonto yksinkertaistuu ja samankaltaistuu, pienenee samalla erilaisiin olosuhteisiin aikojen myötä sopeutuneiden paikallisten ja laajempien elollisten järjestelmien kirjo. Monimuotoisuuden väheneminen merkitseekin luonnon köyhtymistä.
Kirjamme Tuntematon maa – luonnon monimuotoisuuden käsikirja (Salo & Sääksjärvi 2007) oli yksi ensimmäisistä suomalaisista biodiversiteettiä yleistajuisesti esittelevistä teoksista. Viittasimme siinä luonnon köyhtymiseen vielä käsitteellä biodiversiteettikriisi, jota kuvailimme johdannon toisessa kappaleessa näin: ”Ihmisen aiheuttamat muiden lajien sukupuutot ovat seuranneet toinen toisiaan, ja isot muutokset luonnon toiminnassa ovat johtaneet laajamittaiseen biodiversiteettikriisiin”.
Totta joka sana, vaikka nyttemmin voimme miettiä uudelleen yksittäisten sanojen merkitystä. Sana ”kriisi” ei oikein tunnu oikealta, kun puhutaan jo vuosikymmeniä kestäneestä ja yhä jatkuvasta kehityskulusta, jota emme ole lukuisista varoituksista huolimatta pystyneet pysäyttämään. Emme, vaikka luonnon köyhtymisen taustalla vaikuttavat juurisyyt tunnetaan hyvin (IPBES 2019), ja työkaluja tilanteen korjaamiseen on olemassa ja kehitetään jatkuvasti lisää (Ketola ym. 2022, Kotiaho ym. 2023).
Viime aikoina olemme pohtineet erityisesti suosittua ilmausta luontokato, jota olemme itsekin käyttäneet eri yhteyksissä. Moni luonnon elementti on kyllä kadonnut ainakin paikallisesti ja lukuisat eliölajit jopa maailmanlaajuisesti, luonnon biomassaa on hävinnyt tai korvautunut ihmisen hyödyntämillä lajeilla, ja monet luonnon monimuotoisuudelle tärkeät rakennepiirteet ovat vähentyneet elinympäristöissä. Mielestämme luontokato ei kuitenkaan ilmauksena kuvaa monimuotoisuuden vähenemistä kuin joissakin tapauksissa. Lisäksi luontokadosta puhuminen saattaa osin tahattomastikin ylläpitää raja-aitaa luonnon ja ihmisen sekä luonnonvaraisten ja ihmisen muokkaaminen ympäristöjen välillä.
Mielestämme monimuotoisuuden vähenemisessä on luontokadon sijaan pikemminkin kyse luonnon köyhtymisestä. Vaikka se on joskus dramaattistakin, luonnon köyhtyminen etenee kuitenkin usein ihmiselämän mitassa pikemminkin varjoissa ja hitaasti, mikä saattaa johtaa uskomaan, että kaikki on hyvin tai ennallaan. Tieteellinen näyttö kuitenkin osoittaa kiistattomasti luonnon köyhtyvän maailmanlaajuisesti nopeammin kuin koskaan ennen ihmiskunnan historiassa (IPBES 2019).
Sopeutumiskyky vaarassa
Myös siitä on vahvaa näyttöä, että ihmisen toiminta voi aiheuttaa ekosysteemien romahduksia. Esimerkiksi erittäin tärkeitä ekologisia rooleja toteuttavien avainlajien hävitessä tai laajamittaisten maankäytön muutosten yhteydessä kokonaiset luonnon järjestelmät voivat siirtyä nopeasti kokonaan uuteen ihmisenkin kannalta huonompaan tilaan. Konkreettisena esimerkkinä tällaisesta uhasta toimivat Amazonian sademetsät, joiden nopeasti etenevä häviäminen uhkaa yhdessä ihmistoiminnasta johtuvan ilmaston lämpenemisen kanssa saavuttaa pian mittasuhteet, jotka romahduttavat sademetsän resilienssin eli muutoskestävyyden ja vievät sen pahimmillaan niin sanottuun keikahduspisteeseen (Armstrong McKay 2022, Boulton ym. 2022). Sen jälkeen sademetsä ei enää pysty tuottamaan tarvitsemaansa sadetta, monimuotoinen ekosysteemi romahtaa ja korvautuu luonnon monimuotoisuudeltaan paljon sademetsää köyhemmällä savannilla. Samalla häviävät erityispiirteineen, ekologisine rooleineen ja vuorovaikutussuhteineen sellaiset eliölajit, jotka eivät kykene sopeutumaan nopeasti etenevään muutokseen tai siirtymään jäljellä oleviin sademetsärippeisiin.
Monimuotoisuuden väheneminen on usein seurausta niistä tapahtumista, jotka johtavat ekosysteemin laajoihin muutoksiin tai jopa romahdukseen, mutta se ei itsessään useinkaan ole romahduksen syy. Luonnon köyhtymiseen liittyvät uhat ovatkin usein dramaattista luontokatoa monimutkaisempia ja vaikeammin ymmärrettäviä. Luonnon köyhtyminen on silti yhtä merkittävä uhka, joka pidemmällä aikavälillä paitsi heikentää erilaisten luonnon järjestelmien kykyä sopeutua muuttuviin olosuhteisiin, vaarantaa myös yhteiskuntien muutoskestävyyden.
Luonnon köyhtymistä sanoittava keskustelu on viime vuosien aikana ollut jatkuvassa muutoksessa, mikä on hämmentänyt monia. Aiheeseen liittyvän käsitteistön eläväisyys näkyy myös siinä terminologiassa, jota itse käytämme, koska kielen rikkaus piilee erilaisissa ilmauksissa. Siinä missä muualla maailmassa esimerkiksi luonnon monimuotoisuudesta puhutaan yleensä vain biodiversiteettinä, löytyy sille suomen kielestä ainakin viisi suurin piirtein samaa tarkoittavaa synonyymiä, joihin palaamme myöhemmässä blogissa.
Sanojen voima
Sanoihin ja kielellisiin ilmauksiin liittyvillä valinnoilla on suuri vaikutus siihen, miten erilaisista ilmiöistä yhteiskunnassa keskustellaan, ja kuinka vakavasti niihin suhtaudutaan. Kielikuvilla luodaan mielikuvia, ja BIODIFUL-konsortiossa haluamme myös vaikuttaa siihen, millaisella käsitteistöllä ja miten luonnon monimuotoisuudesta käydään julkista keskustelua. Erilaisten ilmauksien käyttö heijastuu myös esimerkiksi politiikkadokumentteihin, strategiapapereihin ja jopa lainsäädännön sanamuotoihin. Täsmällisellä puheella (Soini & Salo 2022) voi olla suurtakin merkitystä viimeistään silloin, kun sanoista siirrytään tekoihin.
Luonnon monimuotoisuudesta keskusteltaessa haluamme luontokatohuolen takaa nostaa esiin erityisesti sen, miten luonnon köyhtymisen vertauskuva auttaa ymmärtämään, millaisen muutoksen keskellä elämme. Kuten köyhyys ylipäänsä, myös luonnon köyhtyminen merkitsee valintojen mahdollisuuden karkaamista kauemmas. Köyhyys altistaa niin meidät kuin muunkin luonnon erilaisten ympäristömuutosten riskeille ja vaaroille. Pelkästään siinä on hyvä syy toimia kaikin keinoin luonnon köyhtymisen pysäyttämiseksi ja kehityksen kääntämiseksi parempaan suuntaan.
Kuvat: Matti Salo
Viitteet
Armstrong McKay, D.I. ym. (2022). Exceeding 1.5°C global warming could trigger multiple climate tipping points. Science377, eabn7950 (2022).
Boulton, C.A., Lenton, T.M. & Boers, N. (2022). Pronounced loss of Amazon rainforest resilience since the early 2000s. Nature Climate Change 12: 271-278.
Hanski, I. 2016. Tutkimusmatkoja saarille. Luonnon monimuotoisuutta kartoittamassa. Gaudeamus. Helsinki. 351 s.
Hyvärinen, E., Juslén, A., Kemppainen, E., Uddström, A. & Liukko, U.-M. (toim.) (2019). Suomen lajien uhanalaisuus – Punainen kirja 2019. Ympäristöministeriö & Suomen ympäristökeskus. Helsinki. 704 s.
IPBES (2019). Global assessment report on biodiversity and ecosystem services of the Intergovernmental Science-Policy Platform on Biodiversity and Ecosystem Services. E. S. Brondizio, J. Settele, S. Díaz, and H. T. Ngo (editors). IPBES secretariat, Bonn, Germany. 1148 pages. https://doi.org/10.5281/zenodo.3831673
Ketola, T., Boström, C., Bäck, J., Herzon, I., Jokimäki, J., Kallio, K. P., Kulmala, L., Laine, I., Lehikoinen, A., Nieminen, T.M., Oksanen, E., Pappila, M., Silfverberg, O., Sinkkonen, A., Sääksjärvi, I. ja Kotiaho, J. S. (2022). Kohti luontoviisasta Suomea: Keinoja luontopositiivisuuden saavuttamiseksi. Suomen Luontopaneelin julkaisuja 2/2022.
Kontula, T. & Raunio, A. (toim.). (2018). Suomen luontotyyppien uhanalaisuus 2018. Luontotyyppien punainen kirja – Osa 1: Tulokset ja arvioinnin perusteet. Suomen ympäristökeskus ja ympäristöministeriö, Helsinki. Suomen ympäristö 5/2018. 388 s.
Kotiaho, J. S., Bäck, J., Herzon, I., Häyrynen, S., Jokimäki, J., Kallio, K. P., Kulmala, L., Laine, I., Lehikoinen, A., Nieminen, T.M., Oksanen, E., Onkila, T., Pappila, M., Silfverberg, O., Sinkkonen, A., Sääksjärvi, I. ja Kangas, J. 2023. Suomen luonnon tila ja tulevaisuus – toimenpidekuilun analyysi ja ratkaisuja luontokadon pysäyttämiseksi. Suomen Luontopaneelin julkaisuja 4A/2023.
Salo, M. & Sääksjärvi, I.E. (2007). Tuntematon maa – luonnon monimuotoisuuden käsikirja. Otava. 208 s.
Soini, K. & Salo M. (2022). Kestävyyspuheen kolme kehystä. Julkaisussa: Vehmasto, E., Salo, M. & Soini, K. (toim.). 2022. Kestävyyden kehykset – Luonnonvaratutkimus kestävyysmuutoksessa. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 74/2022. Luonnonvarakeskus. Helsinki. s. 7–28.
UNEP (1995). Global Biodiversity Assessment. Cambridge University Press.
