BIODIFUL – LUMOAVA

Elonkirjoa kunnioittava
johtajuus

BIODIFUL on liike, jonka taustalla on Suomen Akatemian yhteydessä toimivan Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittama tutkimushanke. Tavoitteemme on luoda ja varustaa muutoksen tekijöiden verkosto, joka synnyttää luonnon monimuotoisuutta kunnioittavaa johtajuutta niin liiketoiminnassa, yhteiskunnallisessa päätöksenteossa kuin jokaisen arkisessa elämässäkin.

Luonnontieteiden puolella ymmärretään jo paljon siitä, minkälaisia vaikutuksia luontokadolla on, ja minkälainen toimintamme sitä aiheuttaa. Johtajuustutkimuksessa puolestaan on pohdittu yhteisten päämäärien tavoittamista, muutoksen aikaansaamista ja hyvän ihmiselämän avaimia.

Silti emme tiedä minkälainen johtajuus mahdollistaa kestävän huomisen, saati luontoa kunnioittavan huomisen. BIODIFULissa me yhdistämme nämä kaksi tieteen kenttää.

Koska ihminen on osa luontoa, se, mikä on luonnolle hyväksi, on lopultakin hyvää ja välttämätöntä myös ihmiselle. Luontokadossa ei ole kyse pelkästään yksittäisten lajien sukupuutosta. Monimuotoinen luonto on laaja ja monimutkainen verkko, jossa jokainen yhteys on merkityksellinen. Vielä nimeämättömän hyönteisen katoaminen Amazonian sademetsästä voi aikaansaada arvaamattoman ketjureaktion, joka vaikuttaa myös meidän ihmisten hyvinvointiin – jopa hengissä pysymiseen.

Onneksi myös tietoisesti parempaan pyrkivät teot synnyttävät ketjureaktioita. Monia tieteenaloja edustavien tutkijoiden lisäksi BIODIFULissa on mukana laaja verkosto yhteiskunnallisia toimijoita ja organisaatioita, isoja ja pieniä yrityksiä, sekä muutosta vaativia yksilöitä. Meitä yhdistää usko ratkaisuihin, esimerkkien kautta syntyvään vaikuttavien tekojen ketjuun.

Muutoksen tekeminen tarvitsee rohkeita, vastuullisia päätöksentekijöitä. Mutta lisäksi uskomme, että meistä jokainen voi johtaa omaa toimintaansa kuluttajana ja kansalaisena niin, että aikaansaamme elonkirjoa kunnioittavia ketjureaktioita.

Tutkimushankkeen työpaketit

Elonkirjoa kunnioittava
johtajuus

Ensimmäisen työpaketin tavoitteena on luoda luontoa kunnioittavan johtajuuden malli. Tätä varten oleellista on paitsi kokonaisuuden koordinointi, myös hyvin erilaisista akateemisista maailmoista lähtöisin olevien teorioiden, tutkimuskäytäntöjen ja tutkimusten yhdistäminen. Olennainen vastuualueemme on myös BIODIFUL-kulttuurin luominen: pidämme huolta tutkijoiden hyvinvoinnista ja mukaansatempaavasta yhteistyön ilmapiiristä!

Tämä hämähäkki koostuu hankkeen vastuullisista tutkimusjohtajista, hankekoordinaattorista sekä viestintä- ja vuorovaikutusvastaavasta.

Hankkeen vastuullinen johtaja

Professori Ilari Sääksjärvi
ilari.saaksjarvi@utu.fi
Turun yliopiston biodiversiteettiyksikkö
biodiversiteetti, Amazonia, hyönteiset

Hankkeen vastuullinen varajohtaja

Professori Satu Teerikangas
satu.teerikangas@utu.fi
Turun yliopiston kauppakorkeakoulu
Strateginen muutos, kestävä liiketoiminta, muutostoimijuus

Hankekoordinaattori

Tutkijatohtori Juulia Räikkönen
juulia.raikkonen@utu.fi
Turun yliopiston biodiversiteettiyksikkö
Kuluttajakäyttäytyminen, matkailu ja vapaa-aika, hyvinvointi

Hankekoordinaattori

Tutkijatohtori Milla Unkila
milla.unkila@utu.fi
Viestintä- ja vuorovaikutusvastaava
Turun yliopiston kauppakorkeakoulu
Disruptio, tieteenfilosofia, strateginen viestintä

Elonkirjovisiot

Jos emme tiedä minne haluamme mennä, on sinne vaikea päästä. Toisen työpaketin tehtävä on hahmotella meille sellainen tulevaisuus, jota kohti elonkirjoa kunnioittavalla johtajuudella haluamme olla matkalla. Uskomme siihen, että uhkakuvien rinnalle tarvitaan toivorikkaita ja mahdollisia tulevaisuuskuvia, jotka vahvistavat tahtotilaa ja luovat uskoa muutokseen.

Tulevaisuuden luontomaisemille annetaan sisältö ja visuaalinen hahmo kolmessa ympäristössä: Qvidjan maatilalla sekä Pohjois-Karjalan ja Saaristomeren biosfäärialueilla. Nivomalla tulevaisuuden nykyhetken päälle elonkirjovisiot näyttävät konkreettisesti mitä voidaan saavuttaa, millaisia hyötyjä matkan aikana saadaan ja minkälaisten keinojen ja toimenpiteiden avulla voimme tehdä visioista totta.

 

Elonkirjovisiot-työpaketin johtaja

Matti Salo
Luonnonvarakeskus

Elonkirjo ja
kuluttaminen

Me kaikki vaikutamme biodiversiteettiin arkisten kulutustottumusten kautta: ostoskorimme jättää aina jäljen elonkirjoon. Kolmannen työpaketin tehtävä on selvittää sitä, minkälaisia arkisia valintoja voisimme tehdä niin ruokakaupassa kuin vaikkapa vapaa-ajan vietossakin, jotta jättämämme jälki tukisi luonnon monimuotoisuutta.

Erityisesti meitä kiinnostaa ihmisen ja luonnon hyvinvoinnin suhde. Minkälaisia ovat ne kulutusvalinnat, jotka sekä tuottavat hyvää ja merkityksellistä elämää ihmisille että kunnioittavat luontoa? Meitä kiinnostaa erityisesti se, minkälaisia eväitä voisimme antaa nuorille sukupolville, jotta he voisivat elää osana monimuotoisena kukoistavaa elonkirjoa?

Elonkirjo ja kuluttaminen -työpaketin johtaja

Juulia Räikkönen
Turun yliopiston biodiversiteettiyksikkö

Elonkirjo ja
liiketoiminta

Yritysten ympäristövaikutukset ovat varmasti teema, jonka kaikki jo tunnistavat. Perinteinen käsitys siitä, että yrityksen ainoa tehtävä on takoa taloudellista tulosta, on murtumassa – rinnalle ja ohi ovat nousemassa kysymykset yritysten roolista osana hyvinvoivaa yhteiskuntaa ja sitä kannattelevaa elonkirjoa. Neljäs työpakettimme pureutuu niihin ratkaisuihin, joilla tuetaan tätä esiin nousevaa, ihmistä ja luontoa kunnioittavaa liiketoimintaa.

Tahtotilaa on, mutta keinoja ei vielä viljalti. Me etsimme ratkaisuja hyväntahtoisessa vuorovaikutuksessa yhdessä yritysten kanssa. Yhdistämällä analyyttisiä oivalluksia ja käytännön kokemusta luomme uusia käytäntöjä ja rohkeaa johtajuutta – polkuja kohti biodiversiteettiä kunnioittavaa liiketoimintaa.

Elonkirjo ja liiketoiminta -työpaketin johtaja

Tiina Onkila
Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu

Elonkirjo ja
yhteiskunta

Hyväntahtoisuuden ja ruohonjuuritason toiminnan lisäksi kestävyysmurros tarvitsee myös yhteiskunnan rakenteiden muutosta. Viidennessä työpaketissa keskitytään esimerkiksi lainsäädäntöön sekä taloudellisiin ja poliittisiin ohjauskeinoihin, niihin reunaehtoihin, jotka määrittelevät yksilöiden ja yritysten toimintaa. Tavoitteena on sekä tunnistaa elonkirjon vaalimisen esteitä että löytää radikaalia muutosta tukevia ratkaisuita.

Yhteiskunnallisten rakenteiden muuttaminen vaatii paitsi päätöksentekijöiden rohkeutta myös laajaa hyväksyntää, kansalaisten ja yritysten tukea ja tahtotilaa. Myös biodiversiteettiä suojelevien toimien yhteiskunnallisten vaikutusten arviointi on tärkeää. Me tuotamme tietoa yhteiskunnallisten johtajien tueksi, yritystoiminnan ennakoinnin helpottamiseksi sekä kansalaisten mukaan saamiseksi.

Elonkirjo ja yhteiskunta -työpaketin johtaja

Sari Puustinen
Turun yliopiston tulevaisuuden tutkimuskeskus

Elonkirjovaikutusten
mittaaminen

Vaikka biodiversiteettikriisi on yhtä vakava kuin ilmastonmuutos, puhutaan siitä vähemmän. Yksi syy tähän voi olla se, että siinä missä ilmastonmuutoksen yhteydessä voimme laskea toimintamme hiilijalanjäljen, vastaavaa kattavaa ja yleistajuista mittaria biodiversiteettituholle ei vielä ole. Kuudes työpakettimme keskittyy tämän puutteen korjaamiseen.

Tavoitteemme on kehittää ja pilotoida menetelmä, jonka avulla voimme mitata tuotteen biodiversiteettivaikutukset koko tuotteen elinkaaren ajalta. Kehitettävä ”LIFE-print” näyttää konkreettisella ja ymmärrettävällä tavalla sen, vaaliiko vai tuhoaako yksittäinen kulutusvalintamme luonnon monimuotoisuutta. Kun ymmärrämme paremmin toimintamme luontovaikutukset, osaamme tehdä elonkirjoa kunnioittavia muutoksia.

Elonkirjovaikutusten mittaaminen -työpaketin johtaja

Ville Uusitalo
Lappeenrannan-Lahden Teknillinen yliopisto

Viestintä ja
vuorovaikutus

Meille BIODIFUL on enemmän kuin tutkimushanke; se on liike, joka tähtää maailman muuttamiseen, radikaalin kestävyysmurroksen aikaansaamiseen. Siihen tarvitaan kahdenlaista johtajuutta: ylhäältä alas suuntautuvaa toiminnanohjausta, ja alhaalta ylös nousevaa liikehdintää. Johtajuus on yhtälailla itsensä kuin muidenkin toiminnan ohjaamista toivottuun suuntaan.

Seitsemännen työpaketin tehtävä on pitää huolta siitä, että liikkeen luoma ymmärrys voidaan heti ottaa käyttöön yhteiskunnan eri tasoilla: arjessa, liike-elämässä ja yhteiskunnallisessa päätöksenteossa. Perustamme BIODIFUL Leadership Forumin, missä kohtautamme yritysten ja yhteiskunnan päättäjiä, ja luomme alati laajenevan lauman, joka vie omassa elämässään ja verkostoissaan eteenpäin sanomaa elonkirjon tärkeydestä.

Viestintä ja vuorovaikutus -työpaketin johtaja

Milla Unkila
Turun yliopiston kauppakorkeakoulu

Tutkimushankkeen osalliset

Kaaviokuva
BIODIFUL-hanke yhdistää ihmis- ja luonnontieteet ja tutkii luonnon monimuotoisuutta kunnioittavaa johtajuutta yhteiskunnan, organisaatioiden sekä yksilöiden näkökulmista. Hankkeen tavoite on luoda systeeminen, yhteiskunnallinen muutos yhteistyöverkoston kanssa.