Milloin meillä herättiin muutoksen tarpeeseen?

 Tervetuloa Biodifulin Luonto katoo -jaksoon.
Meillä on pitkän linjan konkari, ihan mahtava vieras tänään, vieraana Reijo Karhinen, virallinen titteli on vuorineuvos.
Mutta ajattelin kysyä, että millä sinä muuten itse asiassa nykyään tituleeraat?
Minkälaiseksi, millä tittelillä sinä itsesi miellät?
Joo, ensinnä kiitoksia, mukava tulla, suorastaan jännittävää tulla.
Joo, siis se rippuu tilanteesta.
Virallisesti joo, se on helppo sanoa tämä vuorineuvos, mutta ehkä taisin, kun tätä suunniteltiin, niin silloin sanoa, että näkemyksellinen ajattelija.
Tämä on aivan mahtavaa, sitä me etsitäänkin täällä.
Ja sinulla tätä näkemystä riittää aika monelta vuosikymmeneltä.
Me tehtiin tuossa hiukan salapoliisityötä ja ilmeisesti, jos olet 79 valmistunut ja olet jo opiskeluaikana ollut pankissa töissä, niin sinulla on aika monelta vuosikymmeneltä kokemusta pankkialalta ja näkemystä tähän suomalaiseen talouselämään.
Ja kun me nyt puhutaan näistä ympäristöteemoista, niin ajattelin kysyä, että miltä suomalainen ympäristökeskustelu vaikutti silloin, kun sä 70-luvulla tai 80-luvulla, kun aloittelit pankissa.
Puhuttiinko pankissa koskaan ympäristöstä? Oliko se semmoinen asia, mitä oli ollenkaan olemassa?
No ei varmasti puhuttu. Ei edes Turussa.
Mä itse muistan, kun oli lapsi, niin meille tuli Uusi Suomi-lehti ja kun siellä puhuttiin Otsonikadosta, niin se oli semmoinen, jota me seurattiin 80-luvun loppupuolella lehdessä.
Se oli jotenkin semmoinen järisyttävä havainto, että hei, että joku mitä me tehdään, niin sillä on vaikutusta tähän ympäristöön.
Oliko Otsonikato tai oliko mitään sellaisia teemoja, jotka muistatte, että olisi joskus silloin 80-luvulla esimerkiksi noussut pinnalle teidän arjessa?
Kun noin sanot, niin todellakin varmaan se Otsonikato oli niitä ensimmäisiä ja alkoi tuntumaan synnilliseltä käyttää semmoista deodoranttia, joka perustui siis tähän suihkeeseen.
Tämä siirtymä, niin tässä on yksi esimerkki siitä, että kuitenkin on paljon tapahtunut, että ei silloin käytetty roll on ja tänä päivänä taas ei enää varmaan nuoriso edes tunne tämmöistä suihkuun perustuvaa deodoranttia, joka oli tosiaan myrkkyä siis juuri tuon Otsonikadon näkökulmasta.
Joo, mutta se on semmoinen yksityinen, että ei tullut suihkittua kotona, mutta mitäs työpuolella, että tuliko teillä pankissa, että hei, että jokin mitä me ihmiset tehdään, eli sillä on vaikutusta, että näkyykö se siellä talouskeskustelun puolella vai oliko se kauhean irrallaan se maailma tästä tämmöisestä päätän aamulla, millä itseni raikastan keskustelusta?
Joo, tuota, jos ollaan ihan rehellisiä, niin kyllähän tämä ympäristökeskustelu oikeasti sillä tavalla, että se on tunnistettavissa, se tuli vasta 2000-luvulla, että ei tästä nyt niin kovin kauan ole, kun voi tunnistaa selvästi, että se nousi pöydälle.
Ja kun vertaa tätä hetkeä ja vaikka nyt 20 vuotta sitten, niin tämä ero on yöllä ja päivällä.
Mutta tämä on kuitenkin yritysmaailmassa, tai ainakin niissä kuvioissa, missä itse liikkunut on, niin on tämä kovin tuore ilmiö.
Mitkä oli semmoisia ensimmäisiä asioita, joita sinä muistat, että missä se tuli sillä tavalla esille, että hei, täällä on jotain tekemistä sen kanssa, että mitä minä teen päivisin työkseni.
Koska tämähän, no eihän se kaikkialla vieläkään ole, että vaikka tuntuu, että vastuullisuudesta ja kestävyydestä paljon puhutaan, mutta se kytkös siihen, että no miten se minun elämää vaikuttaa, niin se on vielä tuoreempi ehkä kuin tämä yleinen vastuullisuus- ja kestävyyskeskustelu.
Mutta muistatko sinä sinun työuran aikaan ajalta jotain sellaisia hetkiä, milloin olisi alkanut tuntua siltä, että hei, että se mitä me tehdään arjessa ja miten me pyöritetään tätä pankkitoimintaa ja taloutta, että sillä olisi jokin vaikutus tähän ympäristöön?
Edelleenkin tämä on nyt tuore, ja sillä tavalla tietysti toimialana pankki ei ole pahimmasta päästä aiheuttamaan
ympäristölle ongelmia. Totta kai pankilla on valtava vaikutusvalta sitä kautta, että ketä rahoitetaan ja ehkä tosiaan nyt omasta näkökulmastani konkreettisimmin sillä tavalla, että se pysäytti ja sillä tavalla, että se tuntui omassa elämässäni,
tuli sitä kautta, kun sijoittajat alkoivat vaatia erilaisia selvityksiä ja taustoituksia siitä, että mitkä on vaikka nyt pankin vastuullisuusperiaatteet ja vastaavat.
Se oli sellaista konkretiaa, joka pakotti pysäyttämään, että se yleinen keskustelu ei niinkään, mutta tässä on nyt varmasti myöskin kysymys siitä toimialasta, joka ei nyt lukeutunut niin ongelmallisiin.
Totta kai, no ei siitäkään, niin 2000-luvusta joka tapauksessa puhutaan, kun nousi esiin se, että mitä pankki voi rahoittaa.
Siis niitä konkreettisimpia esimerkiksi se, että onko oikein, että pankki rahoittaa turkistarhausta.
Ja se on varmaan niitä ensimmäisiä, sellaisia hyvin konkreettisia, syvälle ihon alle menneitä asioita, jotka pohditutti, että toisaalta on täysin lakisääteisestä ja Suomen lainmukaista elinkeinoista kysymys,
että onko se nyt oikein, että pankki joutuu siinä ottaa kantaa ja näin.
Mutta siis tämä tuska syveni ajan kuluessa ja sitten melkein, voisi sanoa, että vasta sitten 2010-luvulla sieltä alkaa tulla siis sellaisia hetkiä,
että pitääkö tässä nyt vaan panna silmät umpeen ja mentävä sitten vaan pelkästään lain mukaan.
Sä oot kuitenkin itse nyt tehnyt aika paljonkin töitä tämän eteen, että oot ollut kiertotalousselvittäjänä ja tarkastellut Suomen ruokajärjestelmää.
Vaikuttaa siltä, että sulla on ainakin jonkinlainen henkilökohtainen herääminen ja havahtuminen tapahtunut tähän ehkä enemmän etukenossa kuin alalla yleensä.
Ootko sitä miettinyt, että mikä just sut sai toteamaan, että hei, tässähän on oikeasti isoista asioista ja tärkeistä asioista kysymys?
Se on totta. Varsinaisen työuran jälkeen vasta itse asiassa se todellinen herääminen tapahtunut.
En tiedä, oliko se hyvä asia, että miten tuskallista se olisikaan ollut, jos olisi tämä herääminen tapahtunut jo varsinaisen päivätyön aikaan.
Mutta ehkä syvimmälle ja tietysti kaikista konkreettisimmin tämä oma ajattelu on muuttunut sen kiertotalousselvityksen kautta.
Että aikanaan kun ministeri Mikkonen lähestyi ja pyysi tähän puheenjohtajaksi, tähän työryhmään, niin kyllähän mä hänelle sanon, että minäkö?
Enhän minä, ei minulla mitään sellaista näyttöä asiasta, mutta kiitos hänelle.
Kyllä mielessä tapahtui valtava valaistuminen ja ymmärrys juuri tämän ylikulutuksen osalta, että me olemme tulleet tiemme päähän.
Ja se, että miten voimakkaasti uskaltaa tänä päivänä oikeasti sanoa, että todella on tultu tiemme päähän.
Ja sitten kun ajattelee tätä omaa ajattelun muutosta, joka tapahtui tällaisen työskentelyn kautta, tuli siinä sitten vahvasti.
Voi, että kun me, kaikki ihmiset oikeastaan, meidän pitäisi saada kokea samantyyppinen, joutua tosiasioiden eteen tämmöisen työskentelyn tai jonkun muun kautta.
Koska puhutaan niin valtavan isosta asiasta ja huomaa, että sen jälkeen sitten ryhtynyt seuraamaan kaikkia asioita ja lukemaan ja ynnä muuta vastaamaan.
Ja etsimään juuri sellaisia omaa näkemystä tukevia kannanottoja.
Mutta siis, vaikka tosiaan itsellä näin, niin laajemmaltikin kyllä monessa yrityksessä vielä puhutaan kauniisti.
Mutta se, ja vielä ehkä ymmärretään se, se on ehkä tapahtunut semmoinen tietoisuuden kasvaminen, mutta että siirtyisimme toimeenpanovaiheeseen.
Siihen on vielä matkaa.
Me tässä hankkeessa meillä on tosiaan tässä biodiversiteettitutkijoita, eli biologeja, jotka on pitkään tutkinut luonnon monimuotoisuutta.
Ja sitten meitä on yhteiskuntatieteilijät, kauppatieteilijöitä ja muita.
Ja oikeastaan se on se koko tämän hankkeen syy, että me yhdistetään näitä aloja.
Kun on puhunut biologien kanssa, niin heillä nämä luonnon kehityskulut on ollut päivänselviä siis monta kymmentä vuotta.
Että totta kai tällä tavalla toimii.
Ja sitten, niin kuin tässä todettiin, niin sitten taas tällä talouden puolella ja meidän arjessa, yritysten arjessa ja meidän kuluttajien arjessa,
niin nämä on tullut vasta nyt esille ja tuntuu siltä, että meillä on jotenkin tässä yhteiskunnassa semmoinen taipumus,
että meillä on semmoisia tiettyjä laatikoita, että jokainen toimii omassa laatikossaan, että vaikka yhtäältä tietoa onkin jo paljon,
niin se ei vaan kulkeudu toisille aloille, vaikka se olisi ihan yhtä olennaista siinä.
Niin näetkö, että tämä meidän kestävyyskeskustelu on hiipinyt pikkuhiljaa läpi yhteiskunnan,
niin olisiko meillä jotain merkkejä siitä, että tämmöiset raja-aidat alkaisivat olla murtumassa?
Että osataanko me alkaa etsiä tietoa vähän paremmin ja laajemmin eri osa-alueilta?
Vai ollaanko me vielä siilojjen vankeja? Tämä on vaan vähän eri värinen laatikko tämä.
Joo, mieli tekisi vasta ja kommentoida niin, että kyllä tämä yhteiskunta on niin älyttömän siiloutunut.
Ja vaikuttavinta ja ikävintä on se, että meidän julkinen hallinto on niin siiloutunut.
Se on siis niin kamalan siiloutunut, että tämä kiertotaloustyöryhmä työskentely,
niin kyllä se avasi silmiä siinä, mitkä on ne ministeriöiden väliset raja-aidat.
Ja sitten vielä siihen päälle ne kateudet ja mustasukkasuudet.
Kuka saa käsitellä asioita.
Jos nyt ottaa esimerkkiä tosiaan se kiertalous, jonka edistäminen, niin tämä siiloutuminen on myrkkyä.
Se on todella myrkkyä, koska siis kiertaloudessa ne rajapinnat ovat niitä tärkeimpiä,
oikeastaan semmoisia alustoja, kehittymisalustoja, niin että kyllä se todellakin tämä julkisen hallinnon siiloutuminen on sillä tavalla ikävä asia.
Se, että onko ehkä täällä markkinassa ja yrityskentässä tämä siiloutuminen ei ole niin pahaa,
niin mä haluan nähdä erilaisia ekosysteemiä syntyy ja toimialat monipuolistuvat ja sillä tavalla.
Mutta se, että jos tullaan tähän, sanot näistä yhteiskuntatieteestä, että siellä pitkän aikaa on ollut selvää mutta,
että no siitä, kun mä opiskelin Turussa kauppakorkeakoulussa, siitä on tietysti älyttömästi aikaa,
mutta esimerkkinä vaan se, että ei takulla, ei takulla sen neljän vuoden aikana.
Siellä ei noussut kyllä ympäristö millään tavalla esiin ja ehkä ollaan omalla tavallaan siis siinä,
että miten valtava merkitys koulujärjestelmällä on ylipäänsä, niin kuin tänäkin päivänä siihen, että miten me menemme eteenpäin.
Että silloin kiertotaloustyöryhmän aikaan sain viestiä Tampereelta sieltä insinöörikoulutuksesta,
että pystyy suorittamaan tai valmistumaan insinööriksi, diplomi-insinööriksi yliopistossa,
kuulematta kertaankaan sanaa kiertotalous.
Ja no, ei koulutusohjelmissa ollut erikseen tällaista opintosuuntaa.
Se oli vain niitä pelottavia esimerkkejä siitä, että meidähän pitäisi ihan tuolta päiväkodista saakka kouluttaa.
Tässä on niin valtavasta asiasta kysymys, että sieltä se on lähdettävä tultava peruskoulutukseen ja sitä kautta ammattikorkeaseen.
Yliopistoihin ja tietysti yliopisto itsensä ei pelkästään pitäisi puhua, vaan tehdä omissa toimissaan, että se näkyisi konkreettisesti.
Tämä pitää niin paikkansa, että tässä on ympäristö usein se on sellainen laatikko.
Että hoidetaan ensiksi nämä tärkeät asiat kuntoon ja sitten voidaan ehkä keskittyä siihen ympäristöön.
Se on semmoinen joku kettutyttöjen tai muiden viherpiipertäjien juttu.
Sitten kun kerätään nämä tärkeimmät asiat, nämä taloudelliset ja muut sosiaaliset asiat tästä hoitaa.
Tuntuu, että vaikka tietoisuus on lisääntynyt, niin ikään kuin me elettäisiin vähän niin kuin kahdella maapallolla.
Että yksi on se ympäristömaapallo, missä on näitä sarvikuonoja ja metsää ja muuta sellaista.
Ja sitten toinen on tavallaan tämä ihmisten maailma, niin kuin talous ja tällaiset asiat.
Että tämä ajatusmalli on sellainen, joka on vielä tosi, tosi vahvasti olemassa.
Se on just näin. Se on tosi syvällä kyllä. Se on just näin.
Puhuit, että kun on näitä siiloja, niin yliopistolla meillä on eri aineet ja eri tiedekunnat, jotka vaikka kovasti puhutaan ja kannatetaan puheiden tasolla monitieteisyyttä,
niin kyllähän se käytännössä on enemmän poikkeuksellista, että kyetään oikeasti tekemään yhteistyötä niin, että tullaan eri laatikoista.
Mutta sitten vaikka yrityksissä ehkä yritysten välille alkaa syntyä tämmöisiä ekosysteemeitä,
niin kuitenkin sitten, kun katsotaan yrityksiä organisaatioina, niin näkehän sielläkin vielä sellaisia siiloja, että sulla on johto ja,
sulla on taloushallintoja, sulla on markkinointi ja sitten on erillinen tämmöinen vastuullisuustyöryhmä, joka on sitten kanssa siilotettu semmoiseksi omaksi konttorikseen,
mikä ei sitten häiritse kauheasti näitä tärkeämpiä asioita.
Kiinnostaisi vähän, että kuinka syvällisestä, mainitsit että kyseessä on tosi iso muutos ja tämä siilojen purkaminenhan on hirveän syvällinen muutos ja iso muutostarve.
Mutta jos mietitään nyt yhtä yritystä, jossa on nämä siilot ja joka on kuullut, että hei, että on olemassa kestävyys ja sitten on perustettu tämä vastuullisuustyöryhmä
tai ehkä jopa nimetty joku vastuullisuusjohtaja, niin mitä yrityksen, minkälaisia muutoksia niiden pitäisi tehdä?
Riittääkö tämä vastuullisuusasiantuntija ja työryhmä, että voiko sitä eriyttää vai että minkä tasoisista muutoksista ihan yrityksen arjen tasolla puhutaan,
kun puhutaan siitä, että kestävyystoimet olisivat riittäviä, mitä niiden pitäisi tehdä?
Joo, älyttömän laaja teema.
Sori, valitse joku!
Joo, kyllä ihan asiaa puhut, että toimiala riippuvainen ja niin edelleen, mutta tuo on totta, että vastuullisuusjohtaja,
sehän on hyvin, hyvin tyypillinen tapa lähestyä ja, että se on vastuutettu organisaatiossa ja tällä tavalla,
että viimeksi eilen olin hallituksen kokouksessa, jossa vastuullisuusjohtaja puhui.
Joo, ja toisessa hallituksessa sitten tarkasteltiin, miten vastuullisuusohjelma, vastuullisuusstrategia oli edennyt viimeisten vuosien aikana
ja sitten puhuttiin niistä jatkostepeistä, että mitä tapahtuu.
Käytin vaan puheenvuoron siitä, että joo, ehkä vielä näin erikseen, mutta kyllähän meidän pitää nähdä,
että me menemme kohti sellaista maailmaa ja aikaa, jossa vastuullisuus on business as usual.
Se on siis sillä tavalla kaikessa mukana, että me emme tee enää mitään erillistä vastuullisuusstrategiaa tai ohjelmaa.
Mutta ehkä se on sitten taas toisaalta hyväksyttävä ja ymmärrettävä sitä taustaa vasten,
koska puhutaan niin isosta muutoksesta uudesta asiasta, että se ei voida suoraan mennä siihen, että se on osa kaikkea.
Se on erikseen, mutta pitää ehdottomasti ymmärtää, että sen pitää tulla osaksi kaikkea.
Vähän niin kuin sama asia, että jos on erikseen joku tämmöinen asiakkuusjohtaja, joka katsoo, että ihan erillisenä määrittelee,
miten asiakaspalvelut tai jotkut muut vastaavat hoidetaan, koska se pitää olla kaikessa liiketoiminnassa mukana.
Ihan samalla tavalla, kun puhutaan vaikka viestinnästä, että meillä oli aikaisemmin viestintäosasto erikseen,
mutta kyllähän nyt tämän päivänä viestinnän pitää olla, kun meistä kaikki olemme viestijöitä tässä tekniikan näin salliessa,
niin se, että sitä ei voi delegoida jollekin erillisille osastolle.
Se oli vähän niin kuin samasta asiasta kysymys, mutta siis se, että on tärkeää, että se tulee mukaan ihan kaikkeen.
Se on läsnä joka paikassa.
Tuossa oli toisaalta myös itse asiassa vähän optimistisiäkin kehityskuvia, että just jos miettii viestintää,
tai vaikka esimerkiksi jotain työturvallisuutta, että aikanaanhan oli niin, että jos nyt ei sattunut kauhean monta onnettomuutta,
per päivä, niin se oli hyvä.
Ja ne ensimmäiset yritykset, jotka otti tosissaan se, että aletaan panostaa työturvallisuusoloihin,
niin oli silloin ennalta kävijöitä, ja nyt se on itsestäänselvää kaikkialla.
Niin voisi ehkä, ja viestinnässä sama, että viestintä oli myös semmoinen,
no se on niiden tyttöjen hommaa siellä sivussa, että ei tarvitse tulla johtoryhmään keskustelemaan niistä,
niin nyt taas viestintä on mukana.
Niin saman tyyppinen kehityskulku tässä vastuullisuudessakin tuntuu toivottavasti ainakin olevan,
että asiat, jotka on ollut semmoisia ulkopuolelta tulleita, että rahoittaja tai asiakas on vaatinut,
ja sitten pitää tehdä, ettei jää kiinni siitä väärin tekemisestä, tai että asiakkaat ei karkotu,
niin se, että se tuntuu koko ajan siirtyvän lähemmäksi ja lähemmäksi sitä strategista tekemistä.
Mutta siinä on kyllä vielä matkaa, että minkälainen olotila sulla on siitä,
että onko meillä, kuinka paljon meillä on aikaa odottaa, että se käy läpi tällaisen hitaan prosessin,
kuin mitä esimerkiksi työturvallisuus tai viestinnän yleistyminen yrityksissä on tehnyt.
Voidaanko me luottaa siihen, että kyllä tämä, kun me puhutaan ahkerasti kestävyydestä ja vastuullisuudesta,
niin kyllä se sitten pikkuhiljaa sieltä siirtyy käytäntöihin.
Että onko me siihen aikaa?
Se on vaan tosiasia, että se vaatii aikaa, ja tietysti mieltäkin sanoa, että ei ole aikaa,
mutta ei tässä oikein ole siis vaihtoehtoa, kun tämä vaatii.
Tämä on niin valtava systeeminen muutos, että se vaan on kestettävä.
Ja se, että mun näkökulmasta, niin kuin tuossa aikaisemmin mainitsin, niin sijoittajat olivat niitä, edistyksellisimmät sijoittajat,
jotka alkoivat vaatimaan, että mitä kaikkea pitää olla tehtynä, että pelkät raportit eivät riitä.
Niin henkilökohtaisesti mä puhun mielelläni siitä, että siis sinä päivänä kun on asiakkaiden enemmistö.
Ja se, että ylipäänsä, että asiakkaat alkavat vaatia, niin silloin tapahtuu.
Ja oikeastaan markkinataloudesta, jonka luodaan, että markkinatalouden kautta markkinat tämän joka tapauksessa hoitaa,
niin se, että mä en ole mitään muuta vaihtoehtoa näen sille, että asiakkaat.
Ja sitä kautta sitten, jos me voin näin helposti tulla siihen, että nuoret, jotka osaavat ajatella eri tavalla,
mitä enemmän tämä tämän päivän nuorten vaikutusvalta kasvaa tulevaisuudessa, niin sitä nopeammin sitten myöskin muutosta tapahtuu.
Mutta että varmaan kaikki jaamme sen, että jos asiakas vaatii ja asiakas haluaa, niin varmasti tapahtuu muutos.
Mutta se, että myöskin asiakkaat, että miten olla sitten valppaina ja oman tavallaan tässä mielessä julkista tahoa.
En ole ajattelemassa mitään, että sillä pitäisi olla jotain tukea tai muuta vastaavaa tässä kohtaa tai mitään välttämättä normejakaan.
Mutta esimerkiksi, kun julkinen hallinto tekee hankintoja, se täysin älyttömän helppo olisi siinä hankinnoissa asettaa tosi tiukat vaatimukset.
Se on tosi helppoa, jos on vaan tahtoa.
Niin yritysten pitää sitä kautta sitten alkaa luoda prosesseja ja toimintatapoja, jotka kelpaavat julkiseen.
Niin siinä samallahan sitten syntyy ne tavat toimia myöskin kaikille muille.
Esimerkkinä vaan, joka voisi tapahtua nopeasti.
Mutta tietysti asiakkaiden kautta se on hitaasti.
Mutta ehdottomasti lukeudun niihin, joka luottaa siihen, että sikäli kun puhutaan yrityksestä, niin asiakkaat ohjaavat.
Mitäs, kun mainitsit itsekin ylikulutuksen tuolla ongelmana, ja meidän talousjärjestämähän toimii niin, että jotta yritys saa rahoitusta, niin sen täytyy tuottaa voittoa.
Eli sen täytyy siis myydä. Ja jos nyt ongelma on siis se, että ostetaan liikaa, eli kulutetaan liikaa, niin sehän tietysti tarkoittaa sitä, että kukaan ei rahoita yritystä, jolloin yritys menee nurin ja palkkatyöt loppuu ja tavallaan kurjistuu.
Niin onko tämä yhtälö, onko se ratkaistavissa?
Kun meidän talousjärjestelmä ja yritysten valta perustuu siihen, että ne tekee jotain sellaista, mitä ihmiset haluaa ostaa.
Ja sitten samanaikaisesti kuitenkin ihmisten pitäisi ostaa ehkä vähän vähemmän, niin onko tämä yhteensovitettavissa?
Tai toisin tavoin ajateltuna että voiko kaikki yritykset muuttua kestäviksi?
Vai onko niin, että pitäisi enemmän keskittyä siihen, että mitä se yritys tekee?
Että onko se sellaisella toimialalla, että ylipäänsä niitä juttuja kannattaa tehdä?
Vai riittääkö se, että keskitytään vaan siihen, että miten se tekee?
Että jos se tekee T-paitoja, joita maailmassa on jo paljon, vaikka se tekisi se kuin ympäristöystävällisesti,
niin tarvitaanko me silti yhtä T-paitayritystä?
Että voidaanko me luottaa siihen, että kun nyt vaan ostetaan, jatketaan ostamista,
niin pikkuhiljaa sitten se kaikki kääntyy?
Vai pitäisikö pohtia, että mitä yrityksiä oikeasti me halutaan ylläpitää?
Tässä on nyt kaksi vähän erilaista teemaa.
Saat ihan vapaasti valita, mistä haluat kertoa.
Vainko kaksi?
Vähän tämmöinen tajunavirtavamainen toteamus.
Ei ehkä ihan seinen napakka kysymys.
Tunnisti vähintään viisi teemaa tuossa.
Valitse joku.
Joo, mutta ymmärrän kyllä tuon ja lähestyit asiaa, monimutkaista asiaa, hyvin konkreettisesti,
vaikka nyt sen T-paidan kautta.
Mutta sitä isoa kuvaa jälleen kerran, kun ajattelen sen markkinan kautta,
että miten markkina tämän asian voi ratkaista.
Että totta kai niin kauan, kun niille T-paitolle on kysyntää, niin on vaikea estää sitä niitä tuottamista.
Ja sitten kun ei ole enää kysyntää, niin sitä ei ole kysyntää, eikä ole sitten tuotantoja ja niin edelleen.
Mutta tämä iso kuva sillä tavalla, että tämä valtavan iso systeeminen muutos siirtyä lineaaritaloudesta kiertotalouteen.
Ja itse ajattelen niin, että ei ole kysymys, että siirryttäisiin jostakin upeasta, hienosta, voittoa tuottavasta,
kauniista taloudesta johonkin nukkavieruun talouteen, vaan se tulevaisuuden kiertotalous on pikkuisen hankalaa se nimi.
Kiertotalous, kun siihen tulee sellaisia vivahteita, jotka vievät ajatusta vähän niin kuin ideologiaa ja tämän tyyppisiä
siitähän ei ole kysymys, kysymys ihan oikeasti talousmallista, vain talousmallista ja laajasti ymmärrettynä talousmallista.
Ja kyllä siis kiertotalousmaailmassa, niin se voi olla yhtä hyvin, yhtä menestyvä kuin mikä on täällä nyt jo sata vuotta ainakin,
mitä ollaan teollisuus ja tuotanto perustunut tähän lineaaritalouteen, mutta se vaatii se ajan ja se vaatii siis ajattelutavan muutoksen.
Ja sen, että voihan niitä T-paintoja edelleenkin olla, mutta että kuinka ne on tuotettu, että ne on kestävästi tuotettu,
että ne on tämän globaalin maailman ja maapallon rajoissa tuotettuja.
Että sitä kulutusta voi olla, haluan olla sillä tavalla optimisti, että yhtä paljon tai enemmän,
mutta se vaan, että mihin se perustuu, että me minimoidaan se näiden neitseellisten raaka-aineiden käyttö.
Ja sitten taas toisaalta, että meillä ei ole niitä kaatopaikkoja, että me ei tarvita kaatopaikkoja,
että tulee sillä tavalla tämä suljettu kierto.
Se vaan vaatii tietysti valtavasti ja se ylipäänsä tämä materiaalitalouden painoarvon vähentäminen
ja enemmän siirtyminen siitä, että se taloudellinen hyvinvointi syntyy datataloudesta,
tietopohjaisesta taloudesta ja niin edelleen.
Että se, kun tässä ehkä toi, että sinä lähestyt asiaa ongelman kautta ja minä halua lähestyä sitä ratkaisun kautta,
koska minulla on jotenkin niin valtavan vahva usko siihen, että tämä on järjestettävissä.
Ja sitten kun me edelleenkin ajattelemme sillä tavalla, että taloutta ei voi irrottaa mitenkään tästä,
niin kun talous ja ympäristö eivät ole vastakkain, ei todellakaan ne ole olleet vastakkain,
mutta niitä ei tarvitse olla vastakkain ei missään nimessä.
Mutta ne pitää vain yhteensovittaa ja se on haaste, mutta se on myös omalla tavalla ihana haaste.
Ja Suomella on siinä erinomaiset edellytykset pärjätä, meillä on paljon tarjottavaa, meillä on paljon osaamista ja niin edelleen.
Se on suunnattoman suuri mahdollisuus, ihan oikeasti.
Mutta tämä lineaaritalous, joka on hallitseva, niin siis kun meillä kaikki normit, verotus, kaikki maailmassa,
ne perustuvat lineaaritalouteen ja ne tukevat sitä, ja kun näin on, niin sitten taas,
jos siellä ei tapahdu muutoksia, niin on tosi vaikeata odottaa, että yrityksissä alkaa tapahtumaan jotakin.
Siis kun on niin valtavasti panostettu siihen lineaaritalouteen, niin siinä on rahaa valtavasti kiinni.
Ja toisaalta sitten, kun ajatellaan kiertotalouteen pohjautuvat tuotteet ja muut vastaavat,
niin niissä, kun se neitsellinen raaka-aine on hinnoiteltu väärin, siellä ei ole riittävästi sitä hintaa,
niin kuin siinä pitäisi olla, niin sitten tämmöinen, joka perustuu sitten kestävään tuotantoon ja niin edelleen,
niin nämä tuotteet, ja kun ne taistelevat sellaista tuotetta vastaan, joka on väärin alunperin hinnoiteltu,
niin se on hankalaa, mutta se on vaan niin kuin monin eri asioin sitä vaan pitää tehdä.
Ja se, että vielä tästä talouskasvusta, kun kovin usein sitä vähän kyseenalaistetaan,
mutta siis se, että maailma tai jos otetaan vaan Suomi, Suomihan ei mitenkään selviä,
ei siis mitenkään selviä, jos meillä ei ole talouskasvua.
Siis se on, tämä hyvinvointiyhteiskunta, se perustuu sellaisiin lupauksiin,
jotka lupaukset on lunastettavissa vain kasvun kautta.
Mutta on kysymys siitä, että pitäisi unohtaa, että me emme kritisoi sitä kasvua,
vaan keskittyisimme siihen, että miten se kasvu tehdään.
Se on nyt tehtävä, sitä tehdään nyt väärin, mutta se on tehtävissä myös toisella tavalla.
Joo, talouskasvussahan on kysymys siitä, että me luotetaan siihen, että huominen on parempi.
Eli tavallaan sehän yksinkertaisesti, että jos mietitään, että sinulla on pääoma,
niin sen sijaan, että sinä käyttäisit sen tänään, niin sinä sijoitat sen johonkin,
niin sehän perustuu ajatuksen siitä, että huominen on parempi, että huomenna saa enemmän.
On tietenkin niin, että meidän yhteiskunta perustuu tämän tyyppiselle optimistiselle kuvalle,
ja talouskasvu perustuu siihen.
Ja olen täysin samaa mieltä siitä, että meillä on, niin kauan kuin on jonkinlainen ihmisryhmä,
tai on olemassa joku talousjärjestelmä, ja se, mikä meillä tällä hetkellä on,
niin sekin syntyi hyvistä ajatuksista.
Kukaan ei sitä talousjärjestelmää, ei se suinkaan kehitetty niin, että nyt tuhotaan.
Päinvastoin ne oli filosofeja ja syvällisiä sosio-yhteiskunnallisia ajattelijoita, jotka tämän loi,
ja tässä on paljon hyviä asioita, mutta haasteena on se, että silloin 1700-1800-luvulla,
niin eihän ne hoksannut, että ihmisellä ylipäänsä voi olla tämmöinen vaikutus planeettaan.
Planeetta oli semmoista jotain isoja, semmoista, että me oltiin pieniä muurahaisia siinä pinnalla,
että se nyt on ihan se ja sama, että mitä me tehdään, että ei silloin isossa koossa vaikutusta.
Niin tältä pohjalta, kun se luotiin, niin nyt kun me ollaan sitten hoksattu,
että tämä olikin niin toimiva järjestelmä, että me onnistuttiin nyt sitten saamaan,
että me itse asiassa voidaankin vaikuttaa tähän koko planeettaan.
Niin onhan siinä iso siirtyminen.
Ja se, mitä sä sanoit tuosta kiertotaloudesta, niin ehdottomasti siinä on ratkaisun siemenet.
Ja varmasti pitkällä tähtäimellä me ollaan tosi nokkelia, me ihmislajina,
että me ollaan selvitty aika ikävistäkin tilanteesta monta kertaa.
Ja varmasti löydetään joku sellainen talousjärjestelmä kiertotalouteen pohjautuva,
joka mahtuu tähän planeetan rajoihin.
Mutta tilanne on se, että kun me ei nyt vielä olla siellä,
niin se siirtymähän ei tule varmasti tapahtumaan niin, että koko aika kaikki voittaa.
Vaan että tavallaan tässä siirtymässä täytyy myös joidenkin luopua ja lakata tekemästä ja muuta.
Niin onko meillä tavallaan valmiuksia tehdä tällaisia kipeitä ratkaisuja,
joita nyt tarvitaan, jotta sitten pitkällä tähtäimellä me saadaan ei nukkavieru,
vaan kukoistava talous aikaiseksi.
Että tällä hetkellähän se lyhyeltä tähtäimellä vähän kirpaisee.
Totta, joo. On voittaja ja on häviäjä.
Ja voi just tosiaan, niin kuin kiertotalouden osalta, niin ehkä just ole elinkeinoelämässäkin siihen laajasti panostaminen.
Koska siellä on sitten todellakin näitä osalle, että on sitten hankala asia ja osa tosiaan näkee ja tunnistaa sen mahdollisuuden.
Ja sen takia se on ehkä hankalampi asia.
Toisaalta, tai ensinnäkin vaan tuli tuossa mieleen, että vielä kun puhutin tästä nukkavierusta,
ja että puhuit siitä, että paremmasta tulevaisuudesta, niin mä itse henkilökohtaisesti olen jotakuinkin.
Mä olen syntynyt hiilineutraaliin Suomeen.
Ihan oikeasti.
Ja se oli siinä ja siinä, että Suomi oli silloin 50-luvulla, niin siinä vaiheessa vielä puolivälissä, niin hiilineutraali.
Ja silloin kun me täytyin 50, niin me oltiin sitten, että nämä päästöt olivat kauheammillaan ja pahimmillaan.
Ja nyt me ollaan tähtäämässä tavoitteellisesti, että me ollaan menossa kohti hiilineutraliteettiä.
Ja toivottavasti voi ajatella, että traumatisoida asiaa, että toivottavasti saa lähdä vielä hiilineutraalin Suomeen.
Mutta silloin tavalla ehkä tämä ajallinen ulottuvuus on niin kuin yksi sukupolvi.
Ja nyt me puhutaan, kun puhutaan tästä teemasta ylipäänsä, mitä nyt tämän taloussärjestelmän sovittaminen tähän planeetan rajoihin,
tai siis semmoisen kehittäminen, niin sehän puhutaan tietysti varmaan useammasta sukupolvesta loppujen lopuksi.
Me laittaisin kysymyksen vain, että onko riittävästi aikaa.
Mutta joka tapauksessa niin ei enää niin kuin mahdottomia asioita ole.
Ehkä jos pohditaan tätä tulevaisuutta, johon nyt päästiin tässä.
Kun meidän täytyy nyt lyhyellä aikavälillä ainakin joidenkuiden tehdä kipeitä ratkaisuja.
Ja sellaisia valintoja, joissa nyt ehkä joku firma ei sitten enää toimi, ja joku toinen ei sitten tuota ihan sellaista voittoa,
että me päästään siihen siirtymään yli.
Yritykset on kuitenkin tottunut, no tiedät hyvin, kvartaaleittain arvioimaan sitä tulostaan,
ja näkemään vähän niin kuin ehkä lyhkäisemmällä tähtäimellä sen vaikutuksen, arvioimaan sekä riskit että mahdollisuudet,
että voitot vähän lyhyellä aikavälillä.
Ja niin miten me tavallaan päästään nyt tämän kipukohdan yli,
että kun meidän tarvitsisi nyt, eikö me suomalaiset olla aika sisukkaita siinä,
että nyt mä puren hammasta, niin sitten huominen on parempi,
niin nyt meidän tarvitsisi olla sen, että nyt me purraan kollektiivisesti hammasta,
ja otetaan vähän taloudellisesti takkeja, jotta me saataisiin rakennettua sellainen järjestelmä.
Niin onko meillä valmiutta tavallaan siihen?
Eihän tämä ilmiönä ole mitenkään uusi, että onhan meillä esimerkkiä kuinka paljon siitä,
että kun yrityksiltä häviää markkina alta pois, joskus nopeastikin.
Että nyt ehkä on huonosti tähän sopiva, mutta tietysti tulee aikanaan kun digitalisaation puolestaan puhunut,
ja sen merkittävyydestä ja vaikutuksellisuudesta, niin otetaan nyt esimerkkinä se,
että mä en tiedä, olet niin nuori, että muistatko edes, että oli olemassa valokuvausliikkeitä?
Muistan, muistan. Kyllä, en mä niin nuori ole.
Että se, että eihän sitä etukäteen nyt niin kauheasti surtu ja murehdittu markkinat,
vaan toimivat sillä tavalla, että niiden olemassaolon oikeutus vaan meni.
Ei ole kysyntää.
Että omalla tavallaan on, jos haluaa vähän yksinkertaa, niin samasta asiasta kysymys,
että markkina vaan häviää ja sen, että yritysten pitää uudistua ja jotain vaikka esimerkiksi
nyt täällä valokuvauspuolella Kodak ei tehnyt, ei lukenut markkinaa oikein ja kävi miten kävi, konkreettinen esimerkki.
Mutta ihan sama sitä kysymys, että kyllähän itsekin tuolla hallitustyöskentelyssä yrityksissä,
niin todellakin siis puhua siitä, että näemmekö varmasti, että mihin tämä maailma on menossa,
onko tälle tuotteelle tulevaisuudessa kysyntää.
Ja se, että kuinka tärkeää on lukea sitä tulevaisuutta ja nähdä riittävän pitkälle ja tehdä sen mukaisia toimia.
Se, että me Suomessa olemme kyllä, en mitenkään pysty antamaan kiitettävää,
en ehkä edes tyydyttävä arvonsanaa siitä, miten hemmetiin hitaasti,
kun tämä meidän yhteiskunta uudistuu ja se koskee kyllä myöskin yrityksiä.
Ja kun tämä paine on niin valtava, että pitäisi uudistua,
että siellä on tietysti tämän luonnon, tämän ympäristön näkökulman ohella paine,
on tietysti digitalisaation ja ylipäänsä tekoälyt, kaikki tämän tyyppinen,
mutta yhtä lailla ja asiakaskäyttäytymisen iso muutos.
Että siis me sanotaan kovin, kovin helposti ja kovin usein kuulee,
että toimintaympäristö muuttuu nyt nopeammin kuin koskaan.
Sitten paikallaan kysyä yritysjohtajalta, että uudistuuko sinun yritys nopeammin kuin koskaan.
Ja sitten mä voin kysyä sinulta, että uudistutko sinä nopeammin kuin koskaan,
kun kuitenkin tuo ympäristö uudistuu.
Ja yhtä lailla sitten siihen, että kun toimintaympäristö muuttuu,
ja eikö niin, että silloinhan myöskin meidän osaamisen täytyy muuttua,
ehkä nopeammin kuin koskaan.
Ja se, että me nyt tässä voidaan kysyä itseltämme,
että uudistunko, uudistammeko me itse omaa osaamistamme nopeammin kuin koskaan,
vai onko se niin, että aika menee niin kuin meistä ohitte.
Ja tätä on jonkun verran liikkeellä tätä vajetta.
Me ihmiset vielä ollaan sellaisia, että kun maailma on epävarma ja asioita muuttaa.
Mehän muutosnopeus, mehän usein koetaan epävarmuutena.
Ja sitten sen sijaan, että me rynnättäisiin riemumielin oppimaan ja uudistumaan,
niin mehän sulkeudutaan ja mennään piiloon ja tavallaan pakitetaan.
Ja mä ainakin näen, että tällä hetkellä meidän poliittinen ilmapiiri on ehkä pitkälti vähän sen teemassa,
että ikään kuin pistetään silmät kiinni.
Koska sehän on se toinen reaktio, että sen sijaan, että hypätään mukaan,
niin säikähdetään ja sitten laitetaan silmät kiinni ja pistetään vähän päätä pensaaseen.
Ja niin kuin silleen, että en kuule, en kuule, en kuule.
Mutta että sekin on hirveän inhimillinen reaktio.
Mutta kyllä mäkin haluaisin uskoa, että paitsi että tämä inhimillinen reaktio on se,
mikä tällä hetkellä näkee, niin meillä on myös toisenlaisia inhimillisiä reaktioita.
Sitä, että me ollaan äärimmäisen sitkeitä otuksia.
Ja me ollaan hirveän hyviä ratkaisemaan isoja ongelmia.
Ja sitten kun me oikeasti todetaan, että me ollaan ehkä semmoisessa,
ja mitä mieltä olet siitä, että me ollaan vähän semmoisessa veikeissä tilanteissa,
että se tilanne on tarpeeksi vakava, että me piiloudutaan,
mutta ei vielä riittävän vakava, että me oikeasti meidän se,
nyt me selvitään tästä, niin kuin käynnistyisi.
Joo, ehdottomasti tästä on kysymys.
Ei tätä koettaa, jos nyt puhutaan ymmäristömuutoksesta,
niin ei laisiinkaan koeta niin vakavana, että alkaisi tapahtumaan.
Se paine ei sieltä päin, se ei sillä tavalla,
niin kuin yritysjohdassa ja näissä päättäjissä,
puhumattakaan poliittisesta puolesta.
Ja ei ole sellainen, että se tulee sitten vasta sieltä asiakkaiden kautta.
Hyvä esimerkki on tämä turvallisuustilanteen muuttuminen,
että mitä vaadittiin siihen, että nyt alkaa sitten tapahtumaan,
ja sitten syntyy isoja päätöksiä, isojakin päätöksiä tosi nopeasti.
Mutta aika valtavat muutokset tuossa ympäristössä tarvittiin siihen.
Se on valitettavaa, ja se, että tällä niinku hivuttamalla ei etene.
Jotain on, ja sitten mä palaan jälleen kerran siihen,
että mä haluan luottaa siihen, että se menee sieltä kuluttajien kautta,
asiakkaiden kautta, ja sen osaamistason kasvamisen kautta,
ja sen ymmärryksen kasvamisen kautta, ja sen ymmärryksen kasvamisen kautta se tulee sitten sieltä.
Että se on varma muutos.
Jos asiakas ei osta tuotetta, jota hän ei pidä kestävänä,
niin kyllä alkaa tapahtumaan. Ihan oikeasti alkaa tapahtumaan.
Viimeinen kysymys. Minkälaisessa maailmassa sä näet,
että sun lapsenlapset, riippumatta siitä, onko sulla niitä vai ei, elää?
Joo, kyllä lastenlapsia on useampiakin, ja ihania sellaisia.
Ja joo, mä jonkun verran paljon erilaisia esitelmiä pidän,
ja kyllä se vakio viimeinen kalvo on,
että on aika muuttua ja viiva, ja sitten sen jälkeen lastemme tähden.
Ja kun me vaan pidettäisiin se, niin kuin kaiken aikaa mielessä.
Joo, siis...
Että iän myötä toi tilanne on muuttunut siltä osin.
Sen näkee myös siitä, että...
Että vaikka saatan jossakin vaiheessa synkistellä paljonkin,
niin kyllä siltä osin, mitä itsekin sanoit,
että me ollaan totuttu ratkaisemaan,
ja on ratkaistu tosi visaisia kysymyksiä.
Ja kun vielä itse henkilökohtaisesti näen ne ratkaisumallit, sen ison ison kuvan,
en pidä lainsinkaan mahdottomana,
että mieluummin mä kääntyisin,
ja mä voisin siitä puhua pitkäänkin sen puolesta,
että meillä on kaikki edellytykset siihen,
että se omien lastenlasten ja kaikkien meidän tulevaisuus vuosikymmenten päästä,
se on vielä parempi kuin nyt, mitä me nyt elämme.
Mutta se vaan, se vaatii sen systeemisen muutoksen,
ja on niin, lähestulkoon kaiken pitää muuttua.
Ennen kaikkea me...
Se oleellista on se, että me se suhteemme luontoon muuttuu,
että me ymmärrämme sen, että meillä on toimittava niin valtavan eri tavalla,
kuin me ollaan toimittu ja olemme nämä ongelmat,
että mistä nämä ongelmat ovat syntyneet.
Se kokonaiskuva on rakennettava sitä tulevasta kovin, kovin erilaisesti,
ja todellakin ennen kaikkea se suhde luontoa,
ja ymmärrettävä, että me ollaan...
Palataan siihen, että me ollaan niitä pieniä osasia siinä,
eikä voida hallita tätä tilannetta.
Mutta siis pitkä, ja tämmöinen, mutta siis lopputulema on se,
että me en mitenkään halua nähdä,
enkä synkistellä tämän asian osalta,
vaan sen nähdä valtavana mahdollisuutena,
ja Suomella erityisesti, koska meillä on osaaminen,
meillä on teknologia, kaikki tämän tyyppiset,
että kun vaan määrä tietysti painamme eteenpäin,
ja pitäisimme semmoisen hyvän fiiliksen,
että kieltämättä olen surullinen,
en eipä mennä tuon politiikkaan,
mutta siis joka tapauksessa surullinen,
että tämmöistä yhteiskunnalliseen keskusteluun syötetään
sellaista näkemystä,
joka on tavallaan ihan tuhoavaa.
Ja että kun pitäisi luoda,
pitäisi todella luoda sitä positiivista kuvaa,
ja todistaa se,
että vahvistaa sitä,
että miten hienossa asetelmissa Suomi on,
ja se, että Suomen pitäisi hurrata,
kun nämä isot valtiot,
esimerkiksi vaikka Kiina,
mitä enemmän Kiina sitoutuu tosiaan
ympäristökestävään toimintaan,
ja ne tavoitteet,
niin sehän on bisnestä Suomelle,
koska meillä on tarjota sinne niitä ratkaisuja,
ja niin edelleen, niin edelleen.
Mutta että varmaan syytä tällä kohtaa jo lopettaa,
että koska tästä tosiaan mä voisin puhua ja paasata,
tosi pitkään.
Ja tämä on muuten totta.
Kiitoksia.
Se oli niin hyvä loppukaneetti,
että mä totesin,
että nyt mä pidän suuni kiinni.
Hyvä podcastin kuulija,
olet kuunnellut Biodiful-hankkeen Luonto katoo -podcastia.