Ylikulutukseen puuttuminen on vaikeaa, sillä kuluttaminen ymmärretään osaksi yksilönvapauksia. Hyvinvoinnin ja oikeudenmukaisuuden turvaamiseksi kulutusta on kuitenkin välttämätöntä kohtuullistaa.
Suomalaiset tarvitsisivat neljän maapallon luonnonvarat
Tämän hetken suurimmat ympäristöongelmat, ilmastonmuutos ja luonnon monimuotoisuuden köyhtyminen, aiheutuvat suurelta osin ylikulutuksesta. Ylikulutus tarkoittaa sitä, että ihmiskunta käyttää maapallon luonnonvaroja nopeammin kuin ne ehtivät uusiutua. Suomalaiset käyttävät osuutensa maapallon laskennallisista luonnonvaroista jo 6. huhtikuuta eli ylikulutuspäivänä. Loppuvuoden – liki yhdeksän kuukautta – ylitämme kulutuksellamme useita niin sanottuja planetaarisia turvarajoja. Tämä kaventaa edellytyksiä nykyisen kaltaiseen elämään maapallolla ja heikentää samalla ihmisten hyvinvointia ja yhteiskuntien vakautta.
Ylikulutuspäivän ajoittumisesta keväälle voi päätellä, että tarvittaisiin liki neljän maapallon luonnonvarat tyydyttämään meidän suomalaisten energian ja materian nälkä kestävästi. Kulutus ei jakaudu tasaisesti ja esimerkiksi suomalaisten kulutus on moninkertaista verrattuna maapallon asukkaisiin keskimäärin. Arvostetussa Nature-tiedelehdessä marraskuussa 2024 julkaistun tutkimuksen1 mukaan kunkin maan hyvätuloisin kymmenesosa aiheuttaa puolet globaaleista kasvihuonepäästöistä ja yli kolmasosan kaikesta luonnon köyhtymisestä. Tämän pienen kuluttajaryhmän jalanjälki vielä korostuu vauraissa maissa, joissa kulutustaso on muutenkin korkeampi. Materiaalisesta yltäkylläisyydestä huolimatta hyvätuloiset ostavat ja kuluttavat yhä enemmän – ja samalla kuormittavat moninkertaisesti muihin verrattuna.
Ylikulutus on epäoikeudenmukaista
Ylikulutus on mitä suurimmassa määrin epäoikeudenmukaista, sillä se tuottaa nautintoa pienelle eliitille, mutta haitat koituvat erityisesti heikommassa asemassa oleville. Tämä johtuu siitä, että vauraiden maiden kulutus perustuu pitkälti köyhempien maiden luonnonvaroille ja alhaisille palkkakustannuksille; tavara-, elintarvike- ja raaka-ainevirta pohjoisen pallonpuoliskon ”kehittyneisiin” talouksiin on valtava. Tuotannon ympäristövaikutukset, kuten päästöt puolestaan jäävät usein tuotantomaihin. Lisäksi heikompiosaisilla on huonommat mahdollisuudet suojautua tuotannon aiheuttamilta ympäristöhaitoilta kuten saasteilta.
Myös Suomen sisällä varakkaampien ihmisten ekologinen jalanjälki on suurempi kuin pienempituloisten; esimerkiksi puolet suomalaisista ei ole viimeisen vuoden aikana lentänyt lainkaan, mutta joka kymmenes on lentänyt yli 16 tuntia. Valtaosa näistä ahkerista lentomatkaajista kuuluu ylempiin tuloluokkiin. Toisaalta esimerkiksi nuoret ja pienituloiset suomalaiset kokevat vaikutusmahdollisuutensa ympäristön suojeluun keskimääräistä heikommiksi. Hyväosaisten kuluttajien elämäntapa ja luonnonvarojen käyttö on sekä maapallolle että ihmiskunnalle haitallista. Planetaarisen kestävyyden kannalta erityisen huolestuttavaa on, että maapallon väestö ja elintaso kasvavat jatkuvasti, joten kulutuskin kasvaa jatkuvasti.
Kohtuullistaminen ylikulutuksen ratkaisuksi
Kestävän elämäntavan saavuttamiseksi meidän on kyettävä muuttamaan ajatteluamme. Ylikulutusta ruokkii jatkuvan talouskasvun paradigma, jossa yhteiskunnan toiminta perustuu ostovoiman ja kuluttamisen jatkuvaan kasvuun. Mielestämme sille on välttämätöntä etsiä vaihtoehtoja, jotka perustuvat maapallon ekologisten reunaehtojen ja ihmisten ja muiden lajien välisen oikeudenmukaisuuden huomioinnille. ”Kohtuus kaikessa” on sanonta, joka voi kuulostaa kuluneelta, mutta kätkee sukupolvien aikana kertynyttä viisautta. Nykypäivän kiihkeä kulutusyhteiskunta kaipaisi monenlaista kohtuullistamista: ahmimme paitsi materiaa ja energiaa, myös kokemuksia, elämyksiä, mediaa, töitä, tavoitteita ja saavutuksia. Mutta tuoko se meille todellista hyvinvointia? Planetaarista pahoinvointia se ainakin lisää.
Kansainvälisten luonto- ja ilmastokokousten epäonnistumiset ovat osoittaneet, että globaalista ympäristöpolitiikasta ei yksinään ole ongelmien ratkaisijaksi, vaan myös yksittäisten ihmisten on tehtävä osansa. Meistä jokaisen tulisi pysähtyä miettimään, voiko omaa kulutuskäyttäytymistä kohtuullistaa. Yhteiskunnassamme kukin määrittelee oman riittävän kulutustasonsa subjektiivisesti, mutta tarvitsemmeko todella tätä kaikkea: elektronisia laitteita, harrastusvälineitä joka lähtöön, säännöllisiä lomamatkoja mahdollisimman kauas kotoa, jne. Eikö vähempi riittäisi?
Vähemmän voi olla enemmän
Kulutuksen vähentäminen ei välttämättä tee elämää huonommaksi, vaan jopa tyydyttävämmäksi ja rikkaammaksi syvemmällä tasolla. Nykypäivän materia- ja kulutuskeskeisessä maailmassa tulisi korostettaa enemmän aineettomia arvoja: rakkautta, aikaa ja yhdessäoloa läheisten kanssa, itsensä kehittämistä ja kasvua. Merkityksen tunnetta syventää myös tietoisuus vastuullisuudesta ja toivo paremmasta tulevaisuudesta jälkipolville.
Totutun käyttäytymisen muuttaminen on vaikeaa, mutta kestävyyden saavuttamiseksi välttämätöntä. Tuoreen 2025 Ilmasto- ja luontobarometritutkimuksen tulokset ovatkin lupaavia: yli puolet (53 %) vastaajista ilmoitti vähentäneensä tavaroiden ostamista ilmastosyistä (2023 osuus oli 43 %). Samoin yli puolet (58 %) kertoi, että pyrkii vähentämään kulutuksensa vaikutuksia luonnon monimuotoisuuteen. Parantamisen varaa on kuitenkin edelleen.
Muutosta vauhdittamaan tarvitaan päättäjiltä vastuullisempaa ympäristöpolitiikkaa. Sen tulisi tukea suomalaisten enemmistön toivetta vahvemmasta sääntelystä luontokadon torjumiseksi. Kuluttajan on hyvä muistaa, että luonnon kannalta keskeisiä valintoja tehdään myös vaaliuurnilla: äänestäminen on yksi tärkeimmistä päätöksistä, joita kukin meistä voi ympäristön kannalta tehdä.
Esko Sorakunnas
tutkijatohtori, Turun yliopisto, Biodiful STN -konsortio
Henna Rouhiainen
tutkijatohtori, Turun yliopisto, Biodiful STN -konsortio
- Tian, P. et al (2024). Keeping the global consumption within the planetary boundaries. Nature, Vol. 635, pp.625-630 ↩︎
