Vierailulla Vesijaon luonnonpuistossa
”Täytyis päästä käymään vanhassa metsässä. Sellaisessa ihan oikeasti vanhassa metsässä.”
Näillä sanoilla alkoi pohdinta, jonka lopputulemana seisoimme eräänä elokuisena maanantaiaamuna kasteesta höyryävän metsän halki kulkevalla pienellä tiellä Padasjoella. Päivän tavoitteena oli tallentaa visuaalista luonnon monimuotoisuuteen liittyvää tutkimusaineistoa. Hetken käveltyämme metsätie ylitti kapean, osin puuttoman ja osin kuusentaimikkoa kasvavan linjan. Sen keskellä seisovaan pylvääseen oli kiinnitetty kyltti: ”Vesijaon luonnonpuisto”. Tästä eteenpäin ei olisi asiaa ilman erillistä lupaa.
Luonnonpuistot ovat suomalaisten luonnonsuojelualueiden joukossa omaa luokkaansa. Ne ovat lailla ja asetuksilla valtion maille perustettuja luontoalueita, joissa jokaisenoikeudet eivät päde. Suomessa on 19 luonnonpuistoa, jotka ovat Metsähallituksen hallinnassa. Alueilla liikkuminen on pääosin tiukasti kiellettyä, ja puistot palvelevat erityisen vahvasti vain luonnonsuojelullisia ja tieteellisiä tavoitteita. Vaikka joissakin luonnonpuistoissa kulkee retkeilyreittejä, joilta ei saa poistua, yleensä alueet ovat yleisöltä suljettuja, eikä niillä saa retkeillä vapaasti, kerätä marjoja, sieniä tai muita luonnontuotteita. Luonnonpuistoissa luonto saa olla ihmiseltä rauhassa. (Metsähallitus)Vesijaon luonnonpuistoon päästäksemme meidän oli haettava Metsähallitukselta kirjallisesti lupaa. Hakemuksessa esitimme tarkkaan, millaista tutkimusaineistoa aioimme kerätä, miten ja koska. Käyntimme tarkoitus oli hyväksyttävä, ja lupa myönnettiin ennalta määritetyksi, rajatuksi ajaksi
Etsitään: vanhaa metsää
Miksi vanhat metsät ovat niin tärkeitä ja toisaalta niin vaikeita löytää, että tarpeisiimme tutkimusaineiston keruuta varten soveltui vain Vesijako? Suomihan on täynnä metsiä. Kyllä ja ei. Suomen metsistä valtaosa on metsätalouskäytössä, mikä tarkoittaa sitä, että puut kaadetaan tietyn kiertoajan mukaisesti raaka-aineeksi paperiteollisuuteen, sahatavaraksi, energiantuotantoon tai muuhun puunjalostukseen. Voimakkaan käytön vuoksi metsän luontaiset ominaispiirteet muuttuvat tai menetetään lähes kokonaan. Viimeisimmässä, vuoden 2018 luontotyyppien uhanalaisuusarviossa Suomen metsäluontotyypeistä yli kolme neljäsosaa eli 76 % arvioitiin uhanalaisiksi (Ympäristö.fi). Lisäksi Suomen uhanalaisista eliölajeista suurin osa, yli 30 prosenttia, elää ensisijaisesti metsissä (Punainen kirja). Uhanalaisuudella tarkoitetaan sitä, että lajiin tai luontotyyppiin kohdistuu lopullisen häviämisen vaara. Uhanalaistumiskehityksen myötä luonto köyhtyy eli se menettää itselleen ominaista vaihtelua. Menetämme paitsi lajeja ja niiden elinympäristöjä, myös eri lajien välisiä vuorovaikutussuhteita, luonnon rakenteellista vaihtelua sekä meille elintärkeitä ekosysteemipalveluita.
Metsätalouskäytön vuoksi vanhoja metsiä on yhä vaikeampaa löytää Suomesta, erityisesti maamme eteläisemmästä osasta, jossa ihmisen vaikutus on voimakkainta. Vesijaossa erikoista ja harvinaista on sen pitkä historia ilman ihmisvaikutusta. Luonnonpuisto on perustettu vuonna 1956, eli se on saanut olla jo lähes 70 vuotta rauhassa ihmistoimilta. Sen seurauksena alueella on havaittavissa mm. seuraavia piirteitä, joita edes me kokeneet luonnossa liikkujat emme olleet Suomessa aiemmin juuri nähneet:
- Puuston ikä ja koko. Vesijaon vanhin puusto on iältään yli 150-vuotiasta. Olli Heikinheimon kirjoittamassa Metsäntutkimuslaitoksen julkaisussa Vesijaosta vuodelta 1956 todetaan, että “Metsät ovat kuusivaltaisia ja pääosaltaan yli 80 vuoden ikäisiä.” Kirjoitusajankohdan jälkeen ikää puustolle on karttunut jo 70 vuotta lisää. Alueella kasvaa myös Suomen korkein luonnonvarainen puu: kuusi, joka ulottaa latvansa hieman yli 45 metrin korkeuteen. Korkeuden lisäksi puut ovat järeitä; joka puolella on paksuja runkoja, joiden ympärille eivät yhden ihmisen kädet ulota.
- Lahopuun määrä. Alueella on runsain määrin lahopuuta. Lahoaste vaihtelee aina kuivasta pystykelosta täysin sammaloituneisiin maassa makaaviin runkoihin, joiden päällä kasvaa taimina jo seuraava puusukupolvi.
- Sekapuustoisuus. Alue on kuusivaltainen, mutta seassa on niin mäntyä, koivua kuin jonkin verran haapaakin. Löytyipä joukosta metsälehmuksiakin!
- Sammal-, jäkälä-, ja kääpälajiston runsaus. Sammalpeite on paksu kudelma eri lajeja, jäkälät kasvavat puiden rungoilla, oksistossa ja kivillä, ja erilaisia kääpiä sekä muita sieniä näkyy joka puolella.
Kolopuuston runsaus. Kuolleissa puissa näkyy runsaasti jälkiä tikkalintujen ja tiaisten ahkeroinnista. Juuri kuolleen puun määrän väheneminen on aiheuttanut kolopesijöidemme kantojen voimakkaan taantumisen, jota yritetään paikkailla mm. linnunpöntöillä tai tekopökkelöillä.
Metsän korkeasta iästä huolimatta täälläkin on paljon elämää. Vesijaon luonnonpuistossa kulkiessamme havaitsimme pieneltä alueelta esimerkiksi kaksi puna-ampiaispesää sekä löysimme jälkiä todennäköisesti mehiläishaukan ruokailusta. Kenttäkerroksessa vilahti keltaperäluhtanen ja muutamia muita hyönteisiä. Kauris- ja hirvieläinten läsnäolosta kielivät erilaiset jätökset. Kaatuneiden puiden paljastamissa hiekkaisissa maakasoissa oli merkkejä metsäkanalintujen kylpyhetkistä. Jokin näätäeläin oli jättänyt terveisensä kaatuneen puun rungolle.
Myytit kumoon
Luonnonpuistossa vieraillessa alkaa pakostikin miettiä ihmisen vaikutusta luontoon. Useimmille meistä ovat tuttuja erilaiset metsään liittyvät suositukset. Metsää pitää hoitaa, koska ilman hoitoa puut eivät kasva ja hoitamattomassa metsässä on vaikea liikkua. Metsän uusiutumiseen tarvitaan taimien istutusta. Paras tuotto tulee, kun suositaan vain tiettyjä puulajeja, erityisesti selluksi hyvin soveltuvaa kuusta. Metsä pitää kaataa ”ajoissa”, jotta puut eivät mene pilalle. Sieniä, hyönteisiä, myrskytuhoja, metsäpaloja ja lahoa pitää pelätä, koska ne vaarantavat metsän ja sen taloudellisen arvon. Vesijako kumoaa nämä käsitykset kertaheitolla. Ilman hoitoa puut ovat kasvaneet valtaviin mittoihin. Sekapuustoisessa metsässä koivut ja haavat ovat kasvaneet yhtä järeiksi kuin havupuut. Kaatuneista- ja lahopuista huolimatta alueella on helppo liikkua. Kohdissa, joissa puita on kaatunut, metsä uudistuu vähitellen luontaisena kuusialikasvoksena. Myrskyn kaatamia puita ei ole siivottu pois, ja näkyypä puustossa jälkiä niin kirjanpainajan käynnistä kuin kauan sitten tapahtuneesta palostakin. Häiriöistä huolimatta metsä ei ole tuhoutunut. Se on yhä pystyssä, yhä elossa ja yhä upea.
Mieleen nousivat metsähoitaja-kirjailija Veikko Huovisen luontokuvaukset kirjasta Puukansan tarina: “Sen ajan erämaan asukkailla ei ollut varsinaista metsätaloutta. Luonto sai hoitaa uudistumisen miten taisi. Ja se kyllä osasi. Mutta luonnolla ei ollut ihmisen malttamattomuutta nähdä järjestystä ja tulosta mahdollisimman pian. Oli vain tyhjän kasvualan täyttämisen pakko, lisääntymisen ja kasvamisen mahtava voima.”
Absurdilta tuntui, kun puistossa kulkiessamme alueen ulkopuolelta alkoi kuulua sahauksen ääntä: heti suojelualueen lähistöllä oli käynnissä metsäkone. Ääni rikkoi rauhan ja hiljaisuuden. Metsänkäyttöilmoitusten ja puuston iän tarkastelu kartalla kertoo myös karua totuutta: lähes kaikki Vesijaon luonnonpuistoa ympäröivät alueet ovat hakkuiden piirissä. Tämä toisaalta korostaa suojelun tärkeyttä, mutta kertoo myös karua kieltä sen riittämättömyydestä suhteessa ihmisen toimintatapoihin.
Tarinan jatko
Vaikka vierailumme Vesijaossa muistutti parhaimmillaan teddykarhujen metsäretkeä, ei kyseessä kuitenkaan ollut huvikäynti. Vesijaon luonnonpuistosta keräämämme tutkimusaineisto on osa BIODIFUL-tutkimuskonsortion työpaketin 2 sisältöä. Työpaketissa keskitymme tutkimuksen avulla hahmottamaan sitä, miltä ihmisen vaikutuksen alaiset alueet voisivat näyttää luonnoltaan monimuotoisempina. Käytännössä pyrimme tuottamaan visioita siihen, mihin meidän tulisi konkreettisesti pyrkiä niillä toimilla, joilla tähdätään asetettuja tavoitteita vastaavaan luonnon monimuotoisuuden lisäämiseen.Osana työpakettia tuotamme visioinnin tueksi Luontoaikakoneen, jonka avulla on mahdollista tarkastella erilaisten päätösten tuloksena syntyviä muutoksia biodiversiteetissä. Luontoaikakoneen avulla kuka tahansa voi havaita ja tarkastella luonnon monimuotoisuuden kannalta tärkeitä elementtejä maisematasolla sekä niiden muutosta ajassa. Alkuvaiheessa menetelmä keskittyy metsäluontoon.
Luontoaikakoneen tavoitteellinen julkaisuajankohta on vuonna 2026. Siihen asti voit kulkea lähimetsässäsi pohtien sen menneisyyttä ja tulevaisuutta tai miettiä, miltä näyttää 40 metriä korkea puusto. Syksyn edetessä ja luonnon vaipuessa talvilevolle voit jopa tarttua Veikko Huovisen kirjaan puukansan vaiheista. Me jäimme aprikoimaan sitä, miltä verkkaisesti eloaan jatkava Vesijaon luonnonpuisto näyttäisi alkukesällä kasvun huumassa, kun keskikesää kohti lisääntyvä valo tavoittaa metsänpohjan syvimmätkin sammaleiset sopukat ja kolopesijälintujen elo täyttää äänimaailman. Ehdimme viettää puistossa vain pienen tovin, mutta käynti jäi mieliimme loppuiäksi.
Lähteet
Heikinheimo, Olli. 1956. Metsäntutkimuslaitoksen kokeilualueita 1, Vesijako. Metsäntutkimuslaitos. Valtioneuvoston kirjapaino.
Huovinen, Veikko. 1984. Puukansan tarina. Otava.
Metsähallitus. Luonnonpuistoissa tutkitaan luontoa. https://www.metsa.fi/maat-ja-vedet/suojelualueet/muut-luonnonsuojelualueet/luonnonpuistot/
Punainen kirja. Punaisen kirjan verkkopalvelu. https://punainenkirja.laji.fi/
Ympäristö.fi. Metsäluontotyyppien uhanalaisuus. https://www.ymparisto.fi/fi/luonto-vesistot-ja-meri/luonnon-monimuotoisuus/luontotyyppien-monimuotoisuus/luontotyyppien-uhanalaisuus/metsat
Teksti ja kuvat
- FM, MSc Kristiina Tolvanen, väitöskirjatutkija, Turun yliopisto, BIODIFUL-tutkimuspaketti 2, Sustainability Transformations (SusTra) Doctoral Education Pilot
- prof. Ilari Sääksjärvi, Turun yliopiston biodiversiteettiyksikön johtaja, Suomen luontopaneelin varapuheenjohtaja, BIODIFUL-tutkimushankkeen johtaja
- dos. Matti Salo, erikoistutkija, Luonnonvarakeskus, BIODIFUL-tutkimuspaketin 2 vetäjä
- Tommi Luoma, tutkimusavustaja, Luonnonvarakeskus
Kiitokset
BIODIFUL-tutkimuskonsortio
Metsähallitus
LUKE
Turun yliopisto
Sustainability Transformations (SusTra) -tohtoripilotti
