Olemme epäonnistuneet ympäristökriisin pysäyttämisessä. Vastikään ilmestynyt kansainvälisen luontopaneelin (IPBES) raportti viestittää, että peruuttamattomien romahdusten riski on hälyttävän korkea. Yhteiskuntamme muuttuminen kestävämmäksi tapahtuu liian hitaasti. On aika tarttua muutoksen ohjiin, jotta epätoivottu tulevaisuus ei vie meitä mennessään.
Yhteiskuntamme muuttuminen kestävämmäksi on haaste meille kaikille. Siihen voidaan tarvita niin hyppyjä, loikkia kuin myös kuperkeikkoja. Monimuotoisessa maailmassa on monenlaisia toiveita ja tavoitteita, mutta löydämmekö yhteisen vision siitä, minkälaista muutosta loppujen lopuksi tarvitaan ja mitä kohti oikein pyrimme?
Kestävyyssiirtymästä kestävyysmurrokseen?
Yhteiskunnallisessa keskustelussa eri areenoilla puhutaan kestävyyssiirtymästä tai vihreästä siirtymästä (sustainability transition tai green transition). Vihreällä siirtymällä tarkoitetaan muutosta kohti ympäristön kannalta kestävää taloutta ja kasvua, joka ei perustu luonnonvarojen ylikulutukseen ja fossiilisiin polttoaineisiin. Vihreää siirtymää valmistellaan niin kansallisesti, EU-tasolla kuin maailmanlaajuisestikin ja siihen liittyy monenlaisia poliittisia ja taloudellisia odotuksia – sekä runsaasti jo toteutuneita liiketoimintalupauksia esimerkiksi energiateollisuudessa.
Toisaalta puhutaan myös kestävyysmurroksesta (sustainability transformation). Sillä viitataan vihreää siirtymää radikaalimpaan kulttuuriseen ja yhteiskunnalliseen muutokseen kohti kokonaisvaltaisesti luontoa ja ihmisiä kunnioittavaa järjestelmää ja toimintaa. Tämä tarkoittaa huomattavaa muutosta ihmisen ja biofysikaalisten systeemien vuorovaikutuksessa. (Hölscher ym. 2018.) Tällaisen perustavanlaatuisen systeemisen muutoksen tarvetta on peräänkuulutettu Kasvun rajat -raportin julkaisusta (1972) lähtien. Viime vuosina esimerkiksi hallitustenvälinen luontopaneeli IPBES on korostanut, ettei Agenda 2030:n kestävyystavoitteiden saavuttaminen ole mahdollista ilman teknologisten, taloudellisten ja sosiaalisten tekijöiden systeemistä uudelleenorganisoitumista. (IPBES 2019; IPBES 2022.) Myös Suomen Luontopaneeli on vakavasti puhunut kestävyysmurroksen tarpeesta (Paulomäki ym. 2023) ja Suomen ympäristökeskus SYKE on ottanut sen visiokseen.
Siirtymän eli transition ja murroksen eli transformaation käsitteitä käytetään kuitenkin sekä julkisessa keskustelussa että tutkimuksessa vaihdellen ja osittain sekavasti. Joskus niitä käytetään myös toistensa synonyymeinä. Käsitteellinen monitulkintaisuus näkyy esimerkiksi, kun englannin kielen termi transformation käännetään suomeksi siirtymäksi. Erot käsitteiden käytössä johtuvat muun muassa tieteenalakohtaisista käytänteistä. Toisille aloille on vakiintunut transitio- ja toisille taas transformaatiokäsitteen käyttö. (Salomaa & Juhola 2020; Feola 2015.) Molempia käsitteitä käytetään kompleksisten ja muuttuvien systeemien analyysissä, mutta analyysin kohde on hieman erilainen.
Sekä transition että transformaation tutkimussuuntaukset ovat suhteellisen uusia, mutta ne nojaavat aiempaan muutoksen tutkimuksen traditioon. (Hölscher ym. 2018, Salomaa & Juhola 2020.) Sekä transitio- että transformaatiotutkimus tähtäävät sosio-ekologisen muutoksen tutkimukseen, ymmärtämiseen ja analyysiin ja niiden piirissä on kehitetty monia teorioita ja malleja. Näillä pyritään kuvaamaan ”perustavanlaatuista sosiaalista, teknologista, institutionaalista ja taloudellista muutosta yhteiskunnallisesta järjestelmästä (regiimistä) tai dynaamisesta tasapainotilasta toiseen” (Rotmans ym. 2001).
Transitio- ja transformaatiotutkimuksella on myös joitakin peruseroja: Transition käsitettä käytetään usein yhteiskunnan osajärjestelmien, kuten energian, liikenteen tai ruokajärjestelmän muutoksen analyysiin. Transitiolla eli siirtymällä tarkoitetaan yleensä asteittaista järjestelmän tai järjestelmän osan muutosprosessia, jonka ei tarvitse olla dramaattinen. Transitioanalyysissä keskitytään usein siihen, miten sosiaaliset, institutionaaliset ja teknologiset tekijät vaikuttavat toisiinsa. Transformaatiotutkimuksessa taas yleensä viitataan laajempiin yhteiskunnallisiin muutosprosesseihin, joihin liittyvät ihmisten ja biofyysisen järjestelmän suhteen perustavanlaatuiset muutokset. (Salomaa & Juhola 2020,2; Geels 2002; Hölscher ym. 2018; Brand 2014; Folke ym. 2010; Loorbach ym. 2017; Feola 2015.) Voidaankin ajatella, että jos transitio eli kestävyyssiirtymä on loikka tai hyppy eteenpäin, niin transformaatio eli kestävyysmurros on kuperkeikka, jonka aikana moni asia kääntyy päälaelleen.
Kestävyysmurroksessa pureudutaan juurisyihin
Toistaiseksi kestävyysmurros on lähinnä teoreettinen käsite, sillä empiiristä tutkimusta löytyy viime vuosilta vasta vähän. Kestävyystutkijat Anna Salomaa ja Sirkku Juhola löysivät vuonna 2020 julkaistussa laajassa kirjallisuuskatsauksessaan vain muutamia kestävyysmurroksen systeemisiä empiirisiä analyysejä (Salomaa & Juhola 2020). Sen sijaan kestävyysmurroksesta löytyy runsaasti teoreettista kirjallisuutta ja keskustelua. Esimerkiksi Kasvun rajat -raportin johtava kirjoittaja, ympäristötieteilijä ja systeemitutkija Donella Meadows on tunnettu 12 vipuvaikutuspisteen teoriastaan Leverage points for sustainability transformation (Meadows 1999). Teorian mukaan monimutkaisissa systeemeissä on vipupisteitä eli tekijöitä, joissa aikaansaatu muutos vaikuttaa synergisesti koko systeemiin. Meadowsin kehittämä ”Jäävuori-malli” arvioi systeemiseen muutoksen tähtäävien toimien vaikuttavuutta. Perusajatus on se, että näkyvän ilmiötason sijasta tulisi pyrkiä vaikuttamaan ”jäävuoren” pohjalla oleviin arvoihin, ajattelumalleihin ja juurisyihin. Tällöin kyky muuttaa systeemiä lisääntyy, mutta toisaalta vaikuttamisen vaikeus kasvaa.
Monet kestävyystransformaatioteoriat korostavat pyrkimystä pois kilpailuyhteiskunnasta ja talouskasvua ihannoivasta ajattelusta. Nykyisten kapitalististen rakenteiden ei nähdä mahdollistavan kestävyysmurroksen edellyttämää muutosta yhteiskunnan rakenteissa ja toimintatavoissa. Myös IPBESin uusi raportti pureutuu tähän ongelmaan tunnistaessaan planeetan ylikuluttamiselle kolme juurisyytä: ihmisten luontosuhteen katkeaminen, vallan ja vaurauden epätasa-arvoinen jakaantuminen sekä lyhytnäköisten yksilöllisten ja materiaalisten tavoitteiden yliarvostaminen (IPBES, 2024). Monien murrosteorioiden taustalla vaikuttavat myös vahvasti tasa-arvon ja kunnioittavan luontosuhteen ihanteet.
Kestävyysmurroksen tarpeellisuudesta on tiedeyhteisöissä eriäviä näkemyksiä. Osa tutkijoista ajattelee, että murros voi tapahtua vain yhteiskunnallisen kriisin tai romahduksen seurauksena. Tällöin siihen väistämättä liittyisi paljon huomattavia haittoja. Toiset taas pitävät murrosta keskeisenä osana kestävän systeemin jatkuvaa kehittymistä. (Feola 2015.) Näin murros voidaan nähdä pitkäkestoisena, jopa satoja vuosia kestävänä muutosprosessina, joka tapahtuu erilaisten yhteiskunnallisten ja kulttuuristen virtausten seurauksena. Laajaa kulttuurista ja yhteiskunnallista muutosta tapahtuu joka tapauksessa koko ajan, mutta se voi olla myös tiedostamatonta. Itse asiassa voidaan ajatella, että viime vuosisadat olemme eläneet melkoista kestämättömyysmurroksen aikakautta. Se ei ehkä ollut kenenkään tavoite, mutta tässä sitä nyt ollaan.
Laajimman tunnetun yhteiskunnallisen murrosanalyysin lienee kirjoittanut tutkija Karl Polanyi (1886-1964) teoksessa The great transformation: The political and economic origins of our time (1957; alun perin 1944; julkaistu suomeksi 2009 nimellä Suuri murros: Aikakautemme poliittiset ja taloudelliset juuret). Polanyi esittää teoksessaan 1700-luvun Englantia koskevan analyysin, jossa hän erittelee teollistumisen, markkinatalouden ja kansallisvaltioiden syntyyn johtanutta prosessia, sekä näiden syvällisiä vaikutuksia kaikkeen ihmiselämään. Polanyin mukaan tuon ajan keskeiset filosofit ja tieteilijät, muun muassa Adam Smith, loivat uudenlaisen ajattelutavan, jossa rationaalisen talousajattelun, oman edun, sekä voiton tavoittelun nähtiin olevan ihmisluonteen hallitseva ominaisuus (Polanyi 1957, 68-70). Sekä inhimillisen vuorovaikutuksen että yhteiskuntien toiminnan nähtiin entistä voimakkaammin rakentuvan talouden ympärille ja sille alisteiseksi (Polanyi 1957, 57; ks. myos Göpel 2016, 37-40).1 Nykynäkökulmasta katsottuna Polanyin kuvausta voidaankin pitää kestämättömyysmurroksen analyysinä.
Koska ekosysteemien kestokyky on joutunut äärirajoille, meillä ei ole enää aikaa pitkäkestoiselle, hitaasti etenevälle kestävyysmurrokselle. Peruuttamaton romahdus ekosysteemeissä kun johtaa väistämättä myös yhteiskunnallisten rakenteiden rapautumiseen, jos ei romahdukseen. Kestävyysmurros pitäisi siis toteuttaa nyt nykyajan tiktok-tyyliin: nopealla pikakelauksella.
Kestävyysmurros kaipaa visioita
Tarvitsemme siis kuperkeikan kestämättömyysmurroksen ajasta kestävyysmurroksen aikaan. Ja jollei ole koskaan tehnyt kuperkeikkaa, ajatus voi hirvittää. Toimeen tarttumisen motivoimiseksi tarvitsemme inspiroivia ja innostavia visioita siitä, miltä murroksen jälkeinen aika voisi näyttää.
Tutkija Fred Polak (1972) on kuvannut, kuinka kukoistavien yhteiskuntien kehitykseen ovat historiassa keskeisesti vaikuttaneet yhteiskunnassa vallitsevat inspiroivat tulevaisuudenkuvat. Näiden puute puolestaan on johtanut yhteiskunnallisen kehityksen taantumiseen. Hänen analyysinsä mukaan länsimainen kulttuuri kärsi kirjan julkaisemisen aikaan mielikuvituksen kriisistä, joka johtui kulttuurisesta kuolemasta: yhteiskunnat olivat menettäneet kykynsä luoda positiivisia ja inspiroivia tulevaisuudenkuvia. Nykypäivänä, ympäristökriisin ja maailman muiden mullistusten keskellä tunnumme kärsivän tästä samasta ongelmasta: tulevaisuudenkuvamme ovat ennemmin dystopisia kuin utopistisia.
Visioiden puutteeseen on kiinnittänyt huomiota muun muassa IPBES, joka on peräänkuuluttanut kokonaisvaltaiseen murrokseen pohjautuvia tulevaisuuden visioita. Yksittäisiä visiohankkeita onkin toteutettu, mutta julkisessa keskustelussa visioita näkyy vähän. Kestävyysmurroksen toteutumisen näkökulmasta tarvitsemme kuitenkin yhteistä näkemystä muutosprosessin suunnasta ja päämääristä sekä konkreettisia, inspiroivia tulevaisuudenkuvia murroksen erilaisista mahdollisista positiivisista seurauksista. Ilman niitä voi kuperkeikkamme lässähtää.
Me BIODIFUL-hankkeessa olemme laatimassa tulevaisuuskuvia, joissa luonnon monimuotoisuus saadaan kukoistamaan eri tavoin valituilla politiikkatoimilla. Erityyppisten politiikkatoimien hyväksyttävyyttä ja toimivuutta olemme testanneet asiantuntijoiden piirissä tehdyn delfoi-tutkimuksen menetelmin. Näin pyrimme osaltamme tuomaan tulevaisuuskeskusteluun erilaisia inspriroivia näkökulmia ja pitämään toivoa yllä.
Lähteet
Brand, U. (2014). Green Economy – the Next Oxymoron? No Lessons Learned from Failures of Implementing Sustainable Development. GAIA – Ecological Perspectives for Science and Society, 23(1), 28-32.
Feola, G. Societal transformation in response to global environmental change: A review of emerging concepts. Ambio 44, 376–390 (2015). https://doi.org/10.1007/s13280-014-0582-z
Folke, C., Carpenter, S. R., Walker, B., Scheffer, M., Chapin, T., & Rockström, J. (2010). Resilience Thinking: Integrating Resilience, Adaptability and Transformability. Ecology and Society, 15(4), 20.
Geels, F. W. (2002). Technological transitions as evolutionary reconfiguration processes: A multi-level perspective and a case-study. Research Policy, 31(8-9), 1257-1274.
Göpel, Maja (2017) The Great Mindshift. How a New Economic Paradigm and Sustainability Transformations go Hand in Hand. Springer Open. DOI 10.1007/978-3-319-43766-8
Hölscher, K., Wittmayer, J. M., & Loorbach, D. (2018). Transition versus transformation: What’s the difference? Environmental Innovation and Societal Transitions, 27, 1-3.
IPBES (2019). Global Assessment Report on Biodiversity and Ecosystem Services. Brondizio, E. S., Settele, J., Díaz, S., & Ngo, H. T. (Eds.). IPBES secretariat, Bonn, Germany.
IPBES (2022). Values Assessment Report. IPBES secretariat, Bonn, Germany. IPBES 2024: The Assessment Report on the Interlinkages Among Biodiversity, Water, Food and Health. IPBES secretariat, Bonn, Germany.
Loorbach, D., Frantzeskaki, N., & Avelino, F. (2017). Sustainability Transitions Research: Transforming Science and Practice for Societal Change. Annual Review of Environment and Resources, 42, 599-626.
Meadows, D. (1999) Leverage Points. Places to Intervene in a System. Publisher: The Sustainability Institute.
Paulomäki, H., Aulake, M., Herzon, I., Jokimäki, J., Kallio, K. P., Laine, I., Nieminen, T. M., Oksanen, E., Pappila, M., Silfverberg, O., Sinkkonen, A., Sääksjärvi, I., & Kotiaho, J. S. (2023). Luonnon monet arvot ja niiden määrittäminen – Hallitustenvälisen luontopaneelin (IPBES) raportin mukautus Suomen kansallisiin olosuhteisiin. Suomen Luontopaneelin julkaisuja 1/2023.
Polak, F. L. 1973: The Image of the Future. Elsevier.
Rotmans, J., Kemp, R., & van Asselt, M. (2001). More evolution than revolution: transition management in public policy. Foresight
Polanyi, Karl. 1957. The Great Transformation: The Political and Economic Origins of Our Time.Boston, MA: Beacon Press. (Alunp.1944. Tässä käytetty myös suomennosta 2009)
Salomaa, A., & Juhola, S. (2020). How to assess sustainability transformations: a review. Global Sustainability, 3, e24.
- Polanyitä koskeva teksti on lainausta Climate Universityn Kestävyys.nyt – kestävän kehityksen peruskurssin kurssimateriaalista, joka on Sari Puustisen (2020) kirjoittamaa. ↩︎
