
Science for Sustainability on Suomen suurin kestävyystutkijoiden konferenssi. BIODIFUL osallistuu Helsingissä 1.-2.10. järjestettävään konferenssiin lukuisten tutkijoiden voimin. Tervetuloa tapaamaan meitä vaikkapa seuraaviin sessioihin!
Keskiviikkona 1.10.
Marileena Mäkelä kokoaa yhteen luonnon monimuotoisuutta kunnioittavista tulevaisuuksista kiinnostuneen väen, ja Juulia Räikkönen puolestaan emännöi keskustelua siitä, miten kuluttaminen ja kohtuutalousajattelu olisi mahdollista yhdistää.
Torstaina 2.10.
Satu Teerikangas inspiroi miettimään kestävyystoimijuutta, jokaisen omia toiminta- ja vaikutusmahdollisuuksia, ja Milla Unkila jatkaa kollapsologian parissa: mitä kestävyystutkijoiden tulisi tutkia, jos lähdetäänkin siitä, että tämä yhteiskunta on jo romahtamassa?
Näiden sessioiden emännöinnin lisäksi Helsinkiin kokoontuu myös monia muita tutkijoitamme, jotka sekä esittelevät tutkimustuloksiaan että osallistuvat pyöreän pöydän keskusteluihin. Mukana menossa ainakin:
Apulaisprofessori Marileena Mäkelä (Jyväskylän yliopisto)
Tutkijatohtori Natasha Järviö (LUT-yliopisto)
Apulaisprofessori Tiina Onkila (Jyväskylän yliopisto)
Professori Ville Uusitalo (LUT-yliopisto)
Yliopistotutkija Juulia Räikkönen (Turun yliopisto)
Erikoistutkija Sanna Ahvenharju (Turun yliopisto)
Väitöskirjatutkija Esa-Pekka Nykänen (Turun yliopisto)
Professori Satu Teerikangas (Turun yliopisto)
Tutkijatohtori Irene Kuhmonen (Jyväskylän yliopisto)
Erikoistutkija Milla Unkila (Turun yliopisto)
Erikoistutkija Saska Tuomasjukka (Turun yliopisto)
Professori Outi Uusitalo (Jyväskylän yliopisto)
Väitöskirjatutkija Aino Tarkkio (Turun yliopisto)
Nappaa meitä hihasta, ja tule juttusille!