Kannanotto merkityksellisyyden merkityksiin
Väitöstutkija Ilari Ceder nosti Helsingin Sanomien mielipidekirjoituksessaan esiin, että työn merkityksellisyys on henkilökohtaisen kokemuksen lisäksi myös sosiaalisesti rakennettu ilmiö, jota organisaatiot pyrkivät muokkaamaan tai johtamaan. Omassa haastattelussani (HS 5.8.) kuvaan tätä merkityksellisyyden sosiaalista ulottuvuutta sanoilla jaettu merkityksellisyys.
Olen samaa mieltä siitä, että ilmiönä merkityksellisyydellä on subjektiivinen ja sosiaalinen ulottuvuus. Merkityksellisyydestä puhuttaessa menevät kuitenkin usein sekaisin merkityksellisyys ja merkityksellisyyden kokemus. Merkityksellisen työn etuliite ’merkityksellinen’ voi viitata kumpaan tahansa.
Merkityksellisyys rakentuu merkityksistä ja niiden välisistä suhteista. Tällaisena sosiaalisesti rakentuneena ilmiönä merkityksellisyys muodostaa merkitysten verkon, jonka jaamme toisten kanssa: Saamme kiinni, mitä tarinat ja metaforat tarkoittavat, ja ymmärrämme, mitä demokratia tai punaiset liikennevalot merkitsevät. Merkityksellisyys merkityksellisen työn etuliitteenä typistyy tällöin kielen avulla tavoitettaviksi merkityksiksi, kuten Cederin tutkimassa organisaation viestinnässä. Tämän merkitysverkoston kuvaaman merkityksellisyyden sosiaalisen ulottuvuuden tavoittaa myös tekoäly.
Merkityksellisyyden kokemus suuntaa huomion merkityksellisyyden kokemukselliseen ulottuvuuteen, joka on henkilökohtainen. Sen sisältö on sidoksissa omaan ihmiskäsitykseen, maailmankatsomukseen ja arvojärjestelmään. Tätä kokemuksellista ulottuvuutta tekoäly ei tavoita, kuten professori Maria Lasonen kuvaa Helsingin Sanomien esseessään. Kokemuksellisena olentona ihmisellä on ydin, persoona, mieli tai minä – jokin, jonka avulla hän on ”tietoinen itsestään jokseenkin yhtenäisenä ja muusta maailmasta erillisenä kehollisena oliona”. Tämä ydin on liittymäkohtamme sekä henkilökohtaiseen että sosiaaliseen todellisuuteen.
Merkityksellisen elämän tieteellisen tutkimuksen perustaja Viktor Franklin ajattelussa ihmisen kokemuksellinen ydin sisältää kriittisen ja intuitiivisen omantunnon, jonka Frankl erottaa opitusta omastatunnosta. Merkityksellisyyden kokemus on eksistentiaalinen ja kulminoituu kriittisen omantunnon mukaisessa toiminnassa. Tätä olen tutkinut omassa väitöstyössäni. Organisaatiotieteessä kokemuksellinen ydin usein unohtuu: ihmistä tarkastellaan ensisijaisesti sosiaalisena olentona, jonka ydin on tyhjä astia, joka täyttyy tilanteen sisällöllä.
Tyhjän astian metafora on vaarallinen, koska juuri oman ytimen varassa kukin pitää itseään kykenevänä päättämään, ottamaan kantaa asioihin, antamaan merkityksiä, kohtaamaan vaikeuksia, arvottamaan omia ja toisten tekemisiä enemmän tai vähemmän oikeiksi ja merkityksellisiksi – myös havaitsemaan, kuinka organisaatiot pyrkivät tarinoiden avulla vaikuttamaan siihen, mitä pidämme merkityksellisenä.
