Historiallisen suuri Luontoaarteet turvaan -vaalivaikuttamiskampanja käynnistyi – BIODIFUL mukana tukemassa

Lukuaika

”Luonto ei ole perintöä menneiltä sukupolvilta vaan lainassa tulevilta”, totesi Turun arkkihiippakunnan piispa Mari Leppänen Luontoaarteet turvaan -kampanjan avajaisissa 6.10.2026 Helsingin päärautatieaseman Kellotornissa. 

Vaalivaikuttamiskampanja käynnistettiin toivoa ja tunteita herättävässä yhteisöllisessä juhlassa, jossa rakennettiin oivaltavasti myös epätodennäköisiä liittolaisuuksia: paneelikeskustelussa elinkeinoelämän edustaja sai pohtia luonnon merkitystä tieteelle, urheilija puhua taiteen suulla ja tutkija asettua kirkon asemaan. 

Tilaisuudessa julkistettiin kampanjan suojelija tohtori Jenni Haukio. Puheessaan hän korosti, että vaikeiden ongelmien edessä on pidettävä kiinni toivosta, vaikka välillä voisi tuntua helpommalta passivoitua tai kääntää katse pois. ”Katsotaan eteenpäin ja pidetään kaikin keinoin huoli siitä, että meillä on myös tulevaisuudessa rikasta luontoa”, Haukio rohkaisi.

Vetoomustekstin lukivat näyttelijät Minka Kuustonen ja Martti Suosalo. Avajaistilaisuudessa kuultiin myös Kasvu-yhtyeen musiikkia sekä Olli Sinivaaran runoutta. Tilaisuuden juonsivat Nina Elomaa ja Kerttu Kotakorpi.

Luontobarometrin mukaan valtaosa suomalaisista kokee luonnon tärkeäksi ja on huolissaan luontokadosta. Luontoaarteet turvaan -kampanja haluaa tuoda tämän hiljaisen enemmistön äänen kuuluviin päätöksenteossa.

Kampanja esittää luontomme turvaamiseksi viisi tavoitetta: 

1. Säädetään vahva ja ohjaava luontolaki

2. Turvataan jäljellä olevat vanhat metsät

3. Turvataan puhtaat vesistöt

4. Pidetään kiinni ilmastolaista

5. Uudistetaan metsien käyttöä kestäväksi.

Luontoaarteet turvaan -kampanjan käynnistivät Suomen luonnonsuojeluliitto, Greenpeace ja Koneen Säätiö, ja mukaan ovat tervetulleita kaikki: tutkijat, taiteilijat, poliitikot, yritykset, järjestöt ja kansalaiset. Mukana on jo kymmeniä organisaatioita, joiden logot esitettiin avajaistilaisuudessa; mukana oli myös BIODIFUL-logo.

Kampanjaan voi osallistua allekirjoittamalla vetoomuksen, viestimällä kampanjasta tai ilmoittautumalla vapaaehtoiseksi kampanjatyöhön.

Lisätietoja kampanjasta saa kampanjan nettisivuilta (https://luontoaarteet.fi/), Instagramista (@luontoaarteet) ja Facebookista.

Vetoomuksen pääsee allekirjoittamaan osoitteessa: https://luontoaarteet.fi/.

Valokuvat: Mia Rönkä.

Sinua saattaa kiinnostaa myös: