Kestävä tulevaisuus on mahdotonta ilman talousjärjestelmän muuttamista. Ekokriisin pysäyttäminen edellyttää talousjärjestelmän uudistamista niin, että se ei ole riippuvainen jatkuvasta kasvusta. Luonnonvarojen ja energian kulutusta pitää vähentää ja rajalliset luonnonvarat kohdentaa hyvinvointia aidosti lisääviin kohteisiin. 

Näin sanoo kohtuutalous eli degrowth. Se kritisoi vallitsevaa kasvuun perustuvaa järjestelmää, ja ehdottaa talouskasvun tavoittelusta luopumista ja talousjärjestelmän uudistamista niin, että ekologinen ja sosiaalinen kestävyys saadaan yhdistettyä.

Kohtuutalouden argumenttien puolesta on vahvaa tutkimusnäyttöä. Talouskasvun ja ympäristöongelmien uskottavasta irtikytkennästä ei ole selkeitä todisteita, ja talouskasvun kykyä edistää hyvinvointia on kyseenalaistettu. Silti politiikassa keskustellaan lähinnä siitä, mistä ja miten talouskasvua voidaan saada, ja kestävää kasvua harvoin kyseenalaistetaan. Perehdyin tarkemmin siihen, miksi näin on, ja miten ja missä olosuhteissa kohtuutalous voisi valtavirtaistua.

Kohtuutalouden poliittisen toteutettavuuden esteet

Tutkimuksen ensimmäisessä vaiheessa haastattelin kansanedustajia heidän ajatuksistaan kohtuutalouteen liittyen. Löysin seitsemän syytä sille, miksi kohtuutalous ei tällä hetkellä näy poliittisessa keskustelussa. Kutsun näitä kohtuutalouden poliittisen toteutettavuuden esteiksi. Tutkimuksen toisessa vaiheessa jatkoin arvioimalla tutkijoista, päättäjistä ja muista yhteiskunnallisista vaikuttajista koostuneen delfoi-paneelin avulla esteitä, niiden merkittävyyttä ja niiden ylittämiseen liittyviä kysymyksiä. 

Merkittävimpänä esteenä delfoi-paneeli piti nykyisen talousjärjestelmän kasvuriippuvuutta. Koko nykyinen yhteiskunta- ja talousjärjestelmä on rakennettu kasvuolettaman varaan, ja talouskasvusta luopuminen vaatii isoja muutoksia ja monien asioiden uudelleenajattelemista. 

Toiseksi merkittävin este on se, että kohtuutaloutta ei pidetä tarpeellisena. Vaikka vihreän kasvun mahdollisuudesta ja vihreään kasvuun vaadittavasta talouskasvun ja ympäristöhaittojen riittävästä irtikytkennästä ei ole näyttöä, ja tutkimuskirjallisuudessa kasvukapitalistinen talousjärjestelmä on vahvasti yhdistetty ekokriisiin, päättäjien keskuudessa riittävän irtikytkennän mahdollisuus otetaan usein lähes itsestäänselvyytenä. 

Kolmanneksi merkittävin este on se, että kohtuutaloutta pidetään liian vallankumouksellisena. Sen ajatellaan vaativan niin suuria muutoksia, että niitä on hankala toteuttaa demokraattisen järjestelmän puitteissa. Pitkän aikavälin visiointi ei mahdu neljän vuoden sykleissä tehtävään politiikkaan, ja talouskasvua pidetään niin perustavanlaatuisena tavoitteena, että sen kyseenalaistaminen johtaa neuvotteluista ulos joutumiseen. 

Neljänneksi merkittävimmän esteen muodostaa se, että kohtuutalous nähdään epäselvänä. Kohtuutalous pyörii abstraktilla visiotasolla, mutta se ei riittävästi keskustele käytännön politiikan kanssa. Kuva siitä, miten kasvuriippumaton talousjärjestelmä käytännössä voisi toimia, ei ole selkeä. Vaatisi poliitikolta hyvin paljon poliittista mielikuvitusta ymmärtää, miten käytännössä lähteä edistämään kohtuutaloutta. 

Viidenneksi merkittävin este on kohtuutalouteen liitetyt negatiiviset mielikuvat ja ennakkoluulot. Kohtuutalouden ajatellaan olevan esimerkiksi passivoimista, keskusjohtoista rajoittamista kommunismia tai suunnitelmataloutta. Sen ajatellaan johtavan sotiin, konflikteihin, levottomuuteen, nälänhätään ja köyhyyteen. 

Kuudenneksi merkittävin este on oman edun tavoittelu. Valta ja varallisuus keskittyy sellaisille toimijoille, jotka hyötyvät valtaa ja varallisuutta keskittävästä järjestelmästä, ja heille muodostuu intressi olla muuttamatta sitä. Tämä vaikeuttaa sellaisten muutosten toteuttamista, jotka tasaavat valtaa ja varallisuutta. 

Vähiten merkittävä este oli se, että kohtuutaloutta pidetään epäsuosittuna: tutkimusten valossa kohtuutalous on kansan keskuudessa suositumpaa kuin usein ajatellaan, ja muut esteet selittävät pitkälti jo syyt sille, miksi kohtuutalous on tai sitä pidetään epäsuosittuna.

Kaksi muutospolkua

Delfoi-paneelin vastauksissa erottui kaksi ajatusta siitä, miten murros kohti kohtuutaloutta voisi tapahtua: onnistuuko se ajoissa ja rauhanomaisesti vai vasta merkittävien ekokatastrofien ajamana? Tässä panelistien ajattelu hajautui jonkin verran. 

Keskiössä on kysymys siitä, onnistuuko kohtuutalouden kaltaisen ison muutoksen toteuttaminen ennen kuin ekokriisin vaikutukset konkretisoituvat suurille massoille. Paradigmamuutokset lähtevät tyypillisesti liikkeelle kriisistä, mutta riittääkö tieto nyt tehtävien asioiden tulevaisuuden vaikutuksista, jos nämä vaikutukset eivät lyhyellä aikavälillä omassa elämässä näy.

Moni panelisti ajatteli, että käymällä julkista keskustelua, tekemällä tutkimusta ja viestimällä tutkimuksesta aiempaa paremmin tämä paradigmamuutos voisi olla mahdollinen. Erityisesti kestävyysaiheisessa tutkimuskirjallisuudessa konsensus on siirtynyt vihreästä kasvusta lähemmäs kohtuutaloutta, ja muutos vaatisi vain sitä, että tutkimuskirjallisuudessa valtavirtaistunut ajattelu valtavirtaistuisi myös laajemmin. 

Toisaalta moni panelisti ajatteli myös, että suunta kääntyy vasta kun aidosti törmätään seinään. Että ekokriisin vakavuus ymmärretään vasta, kun sen todelliset vaikutukset konkretisoituvat suurelle massalle. Tämäkään ei kuitenkaan välttämättä johda kohtuutalouden periaatteilla toimivaan yhteiskuntaan, vaan mahdollinen on myös resurssisotien ja hallitsemattomien konfliktien tulevaisuus. 

Yksi keskeinen havainto olikin se, että kohtuutalouden konkreettisen edistämistyön näkökulmasta ei välttämättä ole väliä sillä, vaatiiko kohtuutalouteen siirtyminen herätteleviä ekokatastrofeja. Käyty kohtuutalouskeskustelu ja tehty kohtuutaloustutkimus edistävät sitä, että viimeistään katastrofien seurauksena päästäisiin mahdollisimman suurella todennäköisyydellä kohtuutalouteen eikä dystooppisempiin tulevaisuuskuviin. Tätä tutkitaan ja pohditaan myös BIODIFUL-hankkeessa ja sen alulle laittamassa kollapsologia-verkostossa.

Edellytykset, hidasteet ja muutosvoimat

Tutkimuksen johtopäätöksenä käsitteellistin kohtuutalousmurrosta edellytysten, hidasteiden ja muutosvoimien kautta. Kohtuutalousmurros voi tapahtua, kun edellytykset täyttyvät ja muutosvoimat saavat aikaan riittävän vahvan muutospaineen, jotta hidasteet saadaan ylitettyä. 

Kohtuutalousmurroksen edellytyksiä ovat kriisi sekä kohtuutalouden konkretisoituminen ja selkiytyminen. Paradigmamuutoksia käsittelevästä tutkimuskirjallisuudesta nousee vahvana näkemys siitä, että iso paradigmamuutos lähtee liikkeelle aiemman paradigman ajautumisesta kriisiin. Lisäksi kohtuutalous on monessa suhteessa vielä hyvin abstrakti, muotoutumaton ja epäkonkreettinen ehdotus, ja kohtuutalouden edistäminen käytännössä edellyttäisi vielä kohtuutalouden ja kohtuutaloustoimenpiteiden konkretisoimista ja selkeyttämistä.

Kohtuutalousmurroksen hidasteita ovat polkuriippuvuus ja vallan keskittyminen. Polkuriippuvuus näyttäytyy sekä talousjärjestelmän rakenteellisena ominaisuutena eli kasvuriippuvuutena että poliittisen keskustelun ominaisuutena eli kohtuutalouden pitämisenä radikaalina ja vallankumouksellisena. Vallan keskittyminen taas muodostaa merkittävän rakenteellisen haasteen, kun valta ja varallisuus kasaantuvat tahoille, jotka hyötyvät vallitsevasta järjestelmästä, jolloin heille muodostuu intressi olla muuttamatta sitä. 

Muutosvoimia ovat tieto ja arvot. Tällä hetkellä yksi isoimmista kohtuutalousmurroksen esteistä on ajatus siitä, ettei kohtuutalous ole tarpeellinen ekokriisin pysäyttämiseksi, ja ymmärrys kohtuutalouden tarpeellisuudesta ja sen potentiaalista esimerkiksi hyvinvoinnin lisäämisessä voisi edistää kohtuutalousmurrosta. Arvot ovat hyvin keskeisessä osassa kohtuutalousmurroksessa, ja arvomaailmojen muutos on keskeinen järjestelmämuutosta edistävä tekijä. Sekä tieto että arvot ovat aktiivisen yhteiskunnallisen kiistelyn kohteena.

Olennaista on huomata, että molemmat muutosvoimat voivat vaikuttaa myös muihin suuntiin kuin kohti kohtuutaloutta, ja näiden valjastaminen kohtuutalousmurroksen edistämiseen vaatii merkittäviä kansanliikkeitä kohtuutalouden puolesta. Tarvitaan siis paljon julkista keskustelua, tutkimusta, aktivismia ja liikehdintää, jotta aidosti kestävään talousjärjestelmään voitaisiin päästään.

Oskari Mehtätalo, HTM, ympäristöpolitiikka 

Kirjoitus perustuu Mehtätalon kandidaatin– ja pro gradu -tutkielmiin. Hän toimi tutkimusassistenttina Biodiversiteettitieteiden laitoksella Turun yliopistossa. 

Kuva 1: Colectivo Desazkundea (Decrecimiento)’s photo (On Flickr)

Kuva 2: Kamiel Choi, Pixabay