Keskustelu siirtymästä kohti kestävää ruokajärjestelmää: miten, miksi ja kenen äänellä?

Ruokamurros on keskeinen osa siirtymässä kohti kestävämpää yhteiskuntaa. Muutoksen toteutumiseksi tarvitaan määrätietoista politiikkaa ja toimia yhteiskunnan kaikilla osa-alueilla. Keskustelu ruokavalioiden ympärillä käy usein kuumana, eikä Ilmastoruokaohjelman valmistelun aikana käyty julkinen keskustelu ollut poikkeus. Pro gradu -tutkielmassa tutkittiin miten yhtä ruokamurroksen keskeisimmistä muutospoluista, lihankulutuksen vähentämistä, kehystettiin ohjelman valmistelun aikana.

Suomen ruokajärjestelmän kestävyysmurros, ”ruokamurros”, vaatii perustavanlaatuisia muutoksia ja useiden eri tahojen tiivistä yhteistyötä. Lihan tuotannon ja kulutuksen merkittävä vähentäminen ei ole mielipideasia, vaan tutkimusten mukaan maatalousmaan käytön toimenpiteiden ohella toinen Suomen ruokajärjestelmän kantokyvyn säilyttämisen kannalta välttämättömistä muutospoluista. Siirtymässä on mukana iso joukko toimijoita, joilla on erilaisia näkemyksiä muutospoluista ja erilaiset mahdollisuudet vaikuttaa niiden toteutumiseen.

Julkisessa keskustelussa käydään jatkuvaa kilpajuoksua siitä, kenen kehystys ihanteellisista ruokavalioista ja ruokajärjestelmän tulevaisuudesta on oikeudenmukaisin ja ”oikein”. Medialla on keskeinen rooli julkisen keskustelun mahdollistajana, ja laajaa ja avointa keskustelua joukkotiedotusvälineissä voidaan pitää yhtenä demokratian edellytyksistä.

Kehykset tarkoittavat tapoja, jolla tiettyä aihetta tai tapahtumaa esitetään ja tulkitaan

Kehystämisellä voidaan korostaa tiettyjä näkökulmia ja jättää toisia huomiotta. Lisäksi kehykset tarjoavat vaihtoehtoisia näkökulmia yhteiskunnallisten asioiden määrittelyyn. Tässä tutkielmassa menetelmänä käytetyssä Robert Entmanin kehysanalyysissä tarkastellaan tekstissä ilmeneviä ”retorisia operaatioita”, eli tekstuaalisten elementtien kautta realisoituvia kokonaisuuksia, joissa kyse on valikoinnista ja korostamisesta. Kun valikoidaan mitkä piirteet asioista näkyvät (tai eivät näy), muodostetaan käsityksiä siitä mitkä asiat ovat ongelmia, mitkä niiden syyt ovat ja mitä niille pitäisi tehdä.

Vaikka media usein toimii ensisijaisesti viestin välittäjänä, on tiedotusvälineillä paljon valinnan varaa siinä, miten tarinat rakennetaan ja kehystetään. Erityisesti kriiseissä medialla on suuri merkitys siinä, mitä asioita ja kenen lausuntoja nostetaan esiin ja millä sanoilla, kuvilla ja missä yhteyksissä mistäkin puhutaan. Esimerkiksi Ilmastoruokaohjelman valmistelun aikaan tutkivan journalismin sivustolla Long Playllä ja Helsingin Sanomilla oli tärkeä rooli poliittisen prosessin läpinäkyvyydessä.

Ilmastoruokaohjelma oli Sanna Marinin hallituksen aloite, jonka tarkoituksena oli tukea oikeudenmukaista ruokamurrosta Suomessa sekä Suomen tavoitetta hiilineutraalista yhteiskunnasta vuoteen 2035 mennessä. Ohjelmassa pyrittiin rakentamaan kokonaisvaltaisesti kestävää ruokajärjestelmää ja se valmisteltiin yhdessä keskeisten sidosryhmien kanssa. Sitä ei kuitenkaan koskaan julkaistu, johtuen pääasiassa lihankulutuksen vähentämistä koskevista erimielisyyksistä.

Laaja yhteisymmärrys ruokamurroksen välttämättömyydestä ja tekojen kiireellisyydestä

Tutkin Pro gradu -tutkielmassani, miten lihankulutuksen vähentämistä kehystettiin julkisessa keskustelussa Ilmastoruokaohjelman valmistelun aikana ja kenen ääni pääsi kuuluviin näiden kehysten kautta. Aineistona käytin vuosina 2020-2022 julkaistuja Helsingin Sanomien artikkeleita, uutisartikkeleista mielipidekirjoituksiin. Tunnistin aineistosta seitsemän kehystä: 1) Alkutuotannon kestävyys, 2) Ruokajärjestelmän rakenteelliset muutokset, 3) Suomalaisen tuotannon erinomaisuus, 4) Fyysiset ja henkiset haasteet, 5) Polarisaatio ja vastakkainasettelu, 6) Ihmisen suhde luontoon, ja 7) Yksilön oikeus omiin ruokavalintoihin.

Useimmissa kehyksissä tunnustettiin lihankulutuksen vähentämisen välttämättömyys osana oikeudenmukaista ruokamurrosta. Keskustelu oli enimmäkseen rakentavaa ja aihetta tarkasteltiin eri näkökulmista. Myös aiheen monimutkaisuus moninaisine syineen ja tarvittavina ratkaisuinaan tunnistettiin. Kahdessa vähemmistökehyksessä ei kuitenkaan nähty tarvetta muutokseen. Toisessa vedottiin siihen, että suomalainen ruuantuotanto on jo niin erinomaista, ettei kestävyysmurros ole tarpeen. Jotkut tämän kehyksen kannattajista olivat ”lopen uupuneita” keskusteluun ruokamurroksen ympärillä ja näkivät puheet lihankulutuksen vähentämisestä pienen joukon idealistisena ”vouhotuksena”. Toisessa muutosta vastustaneessa kehyksessä korostettiin yksilön oikeutta omiin ruokavalintoihinsa.

Ruokajärjestelmän epäsuhtaiset valtasuhteet jarruttavat muutosta

Muutoksen tarpeellisuuden sivuuttaneet kehystykset ovat kuitenkin ristiriidassa oikeudenmukaisuuden näkökulmasta. Ensinnäkin huolimatta monista vahvuuksista, kuten jäljitettävyydestä, elintarviketurvallisuudesta ja ruoan saatavuudesta, Suomen ruokajärjestelmä ylittää ekosysteemien kantokyvyn ja on monin tavoin kestämätön. Nykyinen tuotantojärjestelmä on riippuvainen ulkomaisista tuontipanoksista ja riittämättömät päästövähennykset ovat kaikkein epäoikeudenmukaisin vaihtoehto tulevien sukupolvien, ympäristön terveyden ja haavoittuvimpien ihmisyhteisöjen kannalta.

Kotimainen ruoka ei ole automaattisesti vastuullista, vaan murroksessa tulee ottaa huomioon ruokajärjestelmän kokonaiskestävyys, sisältäen paikallisten erityispiirteiden ja rakenteellisten epäoikeudenmukaisuuksien huomioiminen, ja tukea siihen pyrkiviä tuottajia ja yrityksiä. Toiseksi kuluttaja ei tee ruokavalintoja tyhjiössä, vaan siihen vaikuttavat monet asiat, kuten poliittinen ohjaus, markkinointi, hinta, media sekä sen hetkiset yhteiskunnalliset tai lähipiirin käsitykset ”hyvästä” ja hyväksytystä ruokavaliosta. Ruokapolitiikan keskeinen rooli on ohjailla ruuan tuotantoa ja kulutusta kestävään ja terveyttä edistävään suuntaan.

Kuluttaja ei tee ruokavalintoja tyhjiössä

Kahden muutosta vastustavan kehyksen voidaan katsoa olevan yhteydessä toisiinsa ainakin kahdella tavalla. Ensinnäkin niiden kannattajat kuuluvat samoihin toimijaryhmiin, ja usein sama toimija tuki molempia kehyksiä. Toiseksi, jos muutoksen tarpeellisuus diskreditoidaan kokonaan ja muutosta tukevat lausunnot nähdään pelkkänä vegaaniaktivistien propagandana, se voi heijastaa näkemystä, jonka mukaan valtion oikeus säädellä yksilön valintoja on tarpeeton ja perusteeton. Muutostarpeen vähättely pelkkänä tietyn yhteiskuntaryhmän propagandana voidaan kuitenkin kyseenalaistaa, sillä lihankulutuksen muuttamisen välttämättömyys tunnistetaan laajan tutkimusnäytön lisäksi enenevissä määrin myös eri yhteiskunnallisten toimijoiden ja kansalaisten keskuudessa (lukuun ottamatta niitä, jotka torjuvat muutoksen tarpeellisuuden esimerkiksi tässä tutkielmassa tunnistetun kahden kehystyksen kautta).

Muutos on välttämätön, jotta tulevilla sukupolvilla, muunlajisilla eliöillä ja murroksessa heikossa asemassa olevilla ihmisyhteisöillä on mahdollisuus elämään: onko yksilöllä oikeus vaatia syödä haluamallaan tavalla, vaikka tämä tapa voitaisiin nähdä vain marginaalin tavoittamissa olevana luksuskulutuksena? Missä yksilönvalintojen vapauden raja menee kestävyyskriisin keskellä? Kenen näkemys ”oikeanlaisista ruokavalioista” tai ihanteellisesta tulevaisuuden ruokajärjestelmästä tulisi ottaa huomioon? Ja, kenen näkemyksellä on väliä, eli kenen ajatukset muutospoluista (tai muutoksen sivuuttamisesta) toteutuvat?

Kapeat kehystykset oikeudenmukaisen ruokamurroksen haasteena

Tiettyjen toimijoiden arvoihin perustuvat ja taloudellisten hyötyjen ja etuoikeuksien säilyttämiseen tähtäävät kehystykset ja tiettyyn kestävyyden ulottuvuuteen keskittyvät, kapea-alaiset näkökulmat ruokajärjestelmän tulevaisuudesta voivat hidastaa muutosta ja estää oikeudenmukaisen ruokamurroksen toteutumisen.

Tämän tutkielman perusteella vain tiettyjen ruokajärjestelmän toimijoiden puoltamalla kehyksellä – Yksilön oikeus omiin ruokavalintoihinsa – oli eniten vaikutusta Ilmastoruokaohjelman lopputulemalle. Voidaan nähdä, että myös Suomalaisen tuotannon erinomaisuus -kehyksellä oli yhteisvaikutusta lopputulemaan. Nämä kaksi kehystä kuitenkin edustavat vähemmistön näkemystä Suomen ruokajärjestelmän tulevaisuudesta. Tämä heijastaa epäsuhtaisia valtasuhteita yhteiskunnallisessa päätöksenteossa ja yhtä oikeudenmukaisen ruokamurroksen haasteista.

Jos annamme äänekkäimmän vähemmistön toistaa itselleen suotuisampia kehystyksiä Suomen ruokajärjestelmän tulevaisuudesta ja sivuutamme ongelmien monimutkaisuuden, ruokamurroksen välttämättömyyden sekä muiden yhteiskunnallisten äänien näkemykset, ei oikeudenmukainen kestävyyssiirtymä pääse toteutumaan. Kannustaisinkin vaalimaan jo oikeasti olemassa olevan rikasta keskustelukulttuuria ruokakeskustelussa ja ruokamurroksen ympärillä sekä tarkastelemaan kriittisesti kapeita tapoja kehystää ongelmia ja ratkaisuja. Rakennetaan yhdessä toisiamme sekä koko elonkirjoa kunnioittavaa ja entistäkin herkullisempaa huomista!

Blogin kirjoittaja Tanja Niemi valmistui Ympäristöjohtamisen maisteriksi Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulusta ja työskentelee BIODIFUL -hankkeessa projektitutkijana.

Julkaisu:

Niemi, T. 2024. The Power of Framing: the Meat Consumption Debate and Fall of the Climate Food Programme. Pro gradu -tutkielma, Jyväskylän yliopisto.

Lähteet:

Entman, R. M. (1993). Framing: Toward Clarification of a Fractured Paradigm. Journal of Communication, 43(4), 51–58. https://doi.org/10.1111/j.1460-2466.1993.tb01304.x

Huttunen, S., Tykkyläinen, R., Kaljonen, M., Kortetmäki, T., & Paloviita, A. (2024). Framing just transition: The case of sustainable food system transition in Finland. Environmental Policy and Governance, 1–13. https://doi.org/10.1002/eet.2096

Jansik, C., Huuskonen, H., Karhapää, M., Keskitalo, M., Leppälä, J., Niemi, J., Niskanen, O., Perttilä, S., & Rinne, M. (2021). Maatalouden tuotantopanosten saatavuuden riskit: Kriiseihin varautuminen ruokahuollon turvaamisessa. Luonnonvarakeskus. https://jukuri.luke.fi/handle/10024/547961

Suomen ympäristökeskus. (2022). Just Food Policy Brief – Politiikkasuosituksia reiluun ruokamurrokseen osa 2. https://issuu.com/suomenymparistokeskus/docs/justfood-policybrief_fi_10-2022_www

Kaljonen, M., Karttunen, K., Kortetmäki, T. (toim.). (2022). Reilu ruokamurros. Polkuja kestävään ja oikeudenmukaiseen ruokajärjestelmään. Suomen ympäristökeskus, Helsinki. Suomen ympäristökeskuksen raportteja 38/2022. 136 s.

Karvonen, E. (2000). Tulkintakehys (frame) ja kehystäminen. Media & viestintä, 23(2). https://journal.fi/mediaviestinta/article/view/61529

Köhler, J., Geels, F. W., Kern, F., Markard, J., Onsongo, E., Wieczorek, A., Alkemade, F., Avelino, F., Bergek, A., Boons, F., Fünfschilling, L., Hess, D., Holtz, G., Hyysalo, S., Jenkins, K., Kivimaa, P., Martiskainen, M., McMeekin, A., Mühlemeier, M. S., … Wells, P. (2019). An agenda for sustainability transitions research: State of the art and future directions. Environmental Innovation and Societal Transitions, 31, 1–32. https://doi.org/10.1016/j.eist.2019.01.004

Lehtonen, H., Huan-Niemi, E., & Niemi, J. (2022). The transition of agriculture to low carbon pathways with regional distributive impacts. Environmental Innovation and Societal Transitions, 44, 1–13. https://doi.org/10.1016/j.eist.2022.05.002

Seppänen, J., & Väliverronen, E. (2012). Mediayhteiskunta. Vastapaino.

Silvasti, T., Paloviita, A., Kortetmäki, T., Huttunen, S., Puupponen, A., & Tikka, V. (2019). Reilua ruokaa tänään ja huomenna: suosituksia kestävän ruokajärjestelmän luomiseksi. Jyväskylän yliopisto, JYU.Wisdom – School of Resource Wisdom. Wisdom Letters, 2/2019. https://www.jyu.fi/en/research/wisdom/letters